Life should be about enjoying it ♥

Moi murut ^___^
Mulla on varmaan joku käännöskohta elämässä tai sit ikäkriisi tai jotain.. Mulle pärähti kauhee ahdistus elämästä tässä keväällä kun työkkärin tätin kans katottiin asioita ja kun työkokeilun jälkeen sain tietää, ettei kissakahvilalla ole varaa palkata mua vakituisesti. Mahdollisuutena oli myös ammattikorkea, jotta voisin saada edes vähän sen tonnin yli palkkaa kuukaudessa kahdelle hengelle. No jos menisin kouluun, olisin siellä 3,5v, sitten jos edes saisin töitä pian, olisin siellä vähän aikaa, että saisin asuntolainan, että vihdoin pääsisi omaa kotia laittamaan, niin voisin olla ehkä 40v kun alkaisin maksamaan omaa asuntoa. Siihen asti pitäisi kykkiä vuokra-asunnossa, missä sairastuu jatkuvasti. No hain nyt sitten muuten vaan kouluun, ei sinne ole pakko mennä, mutta en edes päässyt, se siitä sitten. 

Hi darlings ^___^I'm probably having some kind of a turning point in my life or and age crisis or something.. I started to have anxiety about life this spring when we were checking things with unemployment office lady and after my work triap period foudn out, that the cat cafe can't afford to hire me full time. One of my possibilites was also a university, so that I could earn something over the basic 1000€ a month for the two of us. Well if I were to go to school, would be there for 3,5 years, then if could get a job soon, would be there for a while, so that could get a mortgage, so could finally start making that own home, would be around 40-years-old when starting to pay for an own place. Till then would be stuck in a rental-apartment, where getting sick all the time. Well I applied to school, because wouldn't be forced to take the place, but didn't even get it, so that's that.

Elämä alkaa jo olemaan aika pitkällä, kun mittarissa on piakkoin 30v, ei ole työtä tai mitään isompaa työkokemusta, koulutusta jolla pääsisi suoraan ammattiin, omaa asuntoa, pahemmin mitään. Olen elänyt nyt kymmenen vuotta minimi-rahalla, ilman mitään ylimääräisiä, se ei oikeastaan ole elämistä, vaan jokseenkin pärjäämistä. Ne jotka näin elää, kyllä tietää. Köyhyys näyttäytyy Suomen kaltaisessa maassa hieman erilailla, se ei ole niin selkeää ja päälle päin näkyvää, se ilmenee parhaiten huonona terveytenä ja syrjäytymisenä. En halua, että köyhyys vaikuttaa omaan lapseeni yhtä paljon, kuin se on vaikuttanut omaan elämääni ja siksi alkaisi olemaan kiire oikeasti saavuttaakin jotain.

Life is starting to be quite far, when almost turning 30, having no job or any bigger job experience, education that would lead straight to a profession, own apartment, or nothing much. I've lived for ten years on a minimum financial aid, without anything extra, well it's basically not living, but barely making it. Well those who live like it, knows. Poverty in countries like Finland shows itself a bit differently, it's not so clear and visible, but occurs in things like bad health and social exclusion. I don't want that poverty affects my daughter's life as much as it has influenced my life and that's why it's about time to start achieving something. 

MUTTA, miksi mun pitäisi elää kuin orja minimipalkalla ihan sen takia, että jokseenkin saadaan ruokaa ja pärjättyä tässä oravanpyörässä, elää surkeana, luultavasti saada joku sairauskohtaus tämän huonon kehoni kanssa, jos sitä alan vielä enemmän rääkkäämään..samalla pomot vaan rikastuu. Tässä maailmassa ihmisten tuloerot on ihan kauheat ja nyt Suomessa oikeistohallituksen myötä menee asiat niin älyttömän paljon perseelleen, että huhhuh. Kaikki nyhdetään sieltä vähäosaisempien puolelta, millä ei todellakaan saada tätä maata nousemaan, vain rikkailla on varaa hyvään elämään, kunnollisiin palveluihin ja terveyteen. Ei se ruoho aina niin vihreää muuallakaan ole, mutta silti miettinyt, että jos täältä vaikka lähtisi pois. Eläminen pitäisi olla elämän eteen, ei pomojen eteen. 

BUT, why should I live like a slave on a minimum wage just so we get a little bit food and manage in this rat race, me miserable, probably get some seizure for wrecking my crappy body, if I start to abuse it even more..on teh same time bosses getting richer. In this world income gap is so massive and not in Finland with the new right-wing government in Finland, things are getting from bad to worse. Everything is taken from the less fortunate side, which definitely won't make this country rise towards better times, only the rich have possibilities for a good life, proper services and health. The grass is not always so much greener in other places, but still been thinking, if would just leave and go somewhere else. Living should be done for the actual living, not for bosses.

En tiedä kiinnostaako teitä mun höpinät vai ootteko täällä kattomassa asukuvia tai muuten vaan..omaan blogin ihanuus on paljonkin siinä, että sinne saa postata mitä haluaa ja minä nyt höpisen tänne mietteitäni. :P
Joo joo, kauheeta rutinaa, mut tää paranee loppua kohti, lupaan. ;) 

I'm not sure if you're interested in my blabbering or if you're here to just see outfits or something..one really good thing about having an own blog, is that van post there what ever feel like and now I'm talking about some things that has been on my mind.Yeah yeah, horrible ranting, but it gets better towards the end, I promise. ;)

Tässä jossain kohtaa kirjotin facebookiin, että tätäkö se "aikuisen" elämä on? Täysin aikataulutettuja päiviä, menoja ja tekemisiä jokaisen päivän jokaiselle hetkelle ja seuraava pieni väli hengähtää on viikkojen tai kuukausien kuluttua! Tähän elämään kun ei edes mahdu ihmissuhteita! Vielä joskus parikymppisenä elämä oli aurinkoista ja iloisempaa, vaikka oli ties mitä ihme draamoja ja koulua ja muuta. Silloin oli aikaa istua kahvikupin ääressä lukemassa kirjaa tai lähteä puistoon katselemaan pilviä tai piirtelemään. Aito elämänilo on kadonnut jonnekin ja suurin osa kaikesta on vain suorittamista, siitä tulee stressiä, koska asioista ei nauti. Paljon tätä iloa söi masennus Ninnin (mun rakas kissakumppani) kuoltua, jonka jälkeen en ole oikein piirtänyt ollenkaan, inspiraatio siihen lopahti. Vaikeasta masennuksesta kesti pitkään nousta yhtään ylöspäin ja raskas menetys vei osan mua mukanaan.

 

At some point recently I wrote to facebook, that is this about being an "adult"? Completely scheduled days, goings and stuff to do on every moment of every day and the next little time that can catch a breath is after weeks or even months! To this kind of life can't even include any relationships! When was somewhere around 20, life was sunny and more joyful, even though had some weird dramas and school and other stuff. Then I had time to sit with a cup of coffee reading a book or to go to a park to watch clouds pass by or draw in my sketchbook. The true joy of life has gone somewhere and everything is mostly just executing, with a long run it becomes stress, because not enjoying things. Alot of the joy was eaten by depression after Ninni (my dearest cat companion) died, of which after haven't really drawn at all, inspiration just stopped. It took a long time after got up from the difficult depression and the hard lost took some of me with it.

Bloggaamisessa mulla on ollut intoa mukana, ainakin aiemmin, tuntunut välillä, että tästä on tullut liiankin rutiinia monissa asioissa. Tykkään näyttä teille juttuja ja kuvia kaikista tapahtumista ja miiteistä, välillä kuitenkin mietin, että ootteko niihin ihan kyllästyneitä? En oikein ehdi postata monesta asiasta, mistä haluaisin ja oon suunnitellu, kaikkee vaan tapahtuu niin paljon.  

With blogging have had some spirit with me, at least before, sometimes felt like this has become too much of a routine. I like to show you things and pictures of all kinds of events and meetups, but wondering, if you are completely bored with them? Don't really have time to post about many things, that would like to and have planned, so much is happening all the time.

Toukokuu on ollu kauhean kiireinen ja kesä näyttää vähän samalta, reissaamista, tapahtumia, miittejä, ehkä jotain kuvauksiakin voisi ehtiä. Niissä väleissä kun kerään vähän voimia seuraavaan juttuun, en sitten muuta jaksakaan. Tämä on kovasti ahdistanut jo valmiiksi, enkä halua tehdä näin, miksi mun pitäisi? No kaikessa pitäisi olla mukana tai jää ulkopuolelle ja se on mulle ihan kamala paikka, jäänyt pahat traumat. Nyt kun on vähän kavereita näissä skeneissä ja tuntee ihmisiä ja mukana asioissa, ei haluaisi siitä päästää irti. Mä haluun kuitenkin jotain muuta..en miettiä seuraavaa tapahtumaa ja reissua ja muuta, silloin viikot vierähtää kamalan nopeeta ja hupsista, meni taas monta kuukautta aika eteenpäin.  

This may has been super busy and the summer looks like the same, traveling, events, meetups, maybe some photoshoots could do. In between when gathering strength to the next thing, don't have energy for anything else. This has already given me anxiety, don't want to do it like that, why should I? Well kind of have to be a part of everything or will be left outside and that's a terrible things for me, because of some bad traumas. Now that having some friends in these scenes and know people and a part of many things, don't want to let them go. I'm still wanting something different..not to think of the next even and trip and stuff, then weeks will go so fast and whoops, again several months passed by.

Haluan rentoutta, vapautta ja läsnäoloa. Haluan lähteä metsään, jos siltä tuntuu ja leikkiä ilmapallolla tyttäreni kanssa, kun hän sitä pyytää. Haluan istua takapihalla juomassa teetä ja kuunnella tuulen tuomia viestejä jostain kaukaa. Elämässä kiirehtiminen ja hosuminen vie vain kaiken ilon ja ei ehdi kunnolla keskittymään. Haluan olla täysillä mukana ja läsnä kaikessa mitä teen. Tämän irtautumisen ja oman elämän harmonian ajattelu on jo tuonut hymyn huulille, kuin taakka tippuisi harteilta. Vapaus. ^___^
Meillä oli tytön kanssa eilen tosi ihanaa, kun lähdettiinkin vähän metsäileen päiväkodin jälkeen. Istuskelin pienen puron reunalla ja katselin kun mussukka siinä leikki veden kanssa ja sen jälkeen seikkailtiin pusikossa ja keräiltiin söpöjä käpyjä. Ei ollut kiire minnekään ja voitiin vain nauttia. Tätä lisää! 

I want relaxing, freedom and presence. I want to go to the woods, if I feel like it and play with a balloon with my daughter, when she asks. I want to sit in the backyard drinking tea and listening to the wind bringing messages from afar. In life hurrying and fussing takes all the joy out of everything and don't really focus on anything. I want to be wholeheartedly involved and in the moment with everything I do. This thinking of breaking away and my life harmony has already brought a smile to my face, just like a huge load has been removed from my shoulders. Freedom. ^___^We had a really lovely time with my girl yesterday, when after kindergarten we went to a forest. I was sitting down next to a little stream and watched how my darling was playing with the water and after that we went to have a little adventure in the bushes and collected cute pine cones. There was no hurry to get anywhere and we could just enjoy, more of this please!

Aion yrittää tehdä asioita silloin kun siihen on fiilistä ja inspiraatiota, jos lykkään sitä "sitten kun" aikaan, innostus lopahtaa ja ei se ole enää sellaista. En aio rääkätä itseäni liikaa, vaan olla kiltti keholleni. Yritän lisäämisen sijaan vähentää ja luopua. Koitan tasapainottaa ja kaivaa vähän omaa itseäni esiin.  

I'm gonna try to do things when I have the feeling and inspiration for it, if postponing it "when" and "after" something, the excitement drops and it's not the same anymore. I won't put myself through too much, but going to be kind to my body. Instead of adding something, will try to lessen and give up. Trying to balance and dig myself out a bit more.

Mua on inspannut kovasti musta ja mustat asut, hassua sinänsä, kun kesä alkaa ja olisi hempeää, kevyttää ja kukkaista, niin meitsi haluaa laittaa vaan mustaa päälle. Tajusin että se voi olla uudistumsen hetki, musta on muutoksen väri! :)
Tässä kuvia vähän mun asusta, kun lähdin Helsingistä kotiin päin viimesimmällä reissulla, kiertelin ravintolapäivän herkutteluja, join teetä ouncessa ja selailin vanhoja vieraskirjoja. Missasin yhdet kuvaukset, koska lähdin mun yöpaikasta, jätin avaimen sisälle, kaveri oli jo lähtenyt ja tajusin pihassa, että mun puhelin on sisällä! No sain sitten läheisessä baarissa nettiyhteyden kaveriin ja hänen isä tuli tuomaan vara-avainta. Kauhea sähläys! x) Ostin muuten vihdoin kokomustan jsk-mekon, mikä on ollut pitkään hakusessa ja nyt löysin sopivan!

I have been inspired by black alot and black outfits, funny really, because it's the beginning of summer and would be the time for feminine, light and flowery things, I'm just wanting to wear black. I realized it's the moment of renewing, because black is the color of change! :)Here's some pictures of my outfit, when was leaving home from Helsinki on my latest trip, was strolling around eating restaurant day things, had tea at the ounce and browsed through some old guestbooks. I missed a photoshoot, because was leaving from the place I was staying, left the key inside, my friend had already left and when I got outside, realized my phone was indoors! Well I got in touch with my friend via facebook at a nearby bar and his dad came with the spare key. Huge hassle! x) Btw I finally bought an all black jsk-dress, which been looking for a long long time and now found a perfect one! 

On tosi hyvä fiilis tästä päätöksestä, että elämä lähtee uuteen suuntaan. En tiedä täysin vielä minne tai millä tavalla, mutta jostain täytyy aloittaa. ♥ 

I have a really good feeling about my decision, that life is going to head in a new direction. Don't know where or how yet, but gotta start somewhere. ♥

❤~Saija Sasetar

What Lolita means to me?

Moi murut ♥ 

Olen monesti miettiny tätä aihetta ja se oli yksi videopätkä, kun vuosi sitten osallistuin Gothic Lolita Wigsin mallikisaan, mutta jäi sitten pois, koska muuten videosta olis tullu liian pitkä. Voisin kuitenkin höpistä asiasta tänne blogiin, koska oma tyyli ja harrastukset merkkaa eri asioita eri ihmisille. Samalla eilisen miitin ainokaiset asukuvat ja uusi ihanainen mekko ja bonnet. ^___^ 

Hi dearies ♥

I have thought about this topic many ties and it was one video clip, when a year ago I participated in Gothic Lolita Wigs's model contest, but the it was cut out, because otherwise the video had been too long. Could anyways blabber about it here, because personal style and hobbies mean different things to different people. Also posting the only outfit pics of yesterday's meetup with my new lovely dress and bonnet. ^___^

Ensin kertoilen vähän millainen tyyppi olen ja vähän historiaa, silloin on helpompi ymmärtää toista ihmistä.. 

Olen sellainen ikuinen unelmoitsija, vaikka joskus olenkin pessimistinen, haluan silti ajatella hyviä asioita ja ratkaisen ongelmiani fantasiamaisilla ratkaisuilla, vaikka ne eivät olisikaan totta. Lapsena ajattelin isän hyvin vaikeasta peliongelmasta ja perheen rahavaikeuksista, että jos iskä vaikka esittää vain tuollaista, että se sitten joskus yllättää meidät isolla rahapotilla, joka vaan on ollut jemmassa. Tiesinhän ettei se ole totta, mutta näin oli ehkä mukavampi hyväksyä todellisuus.
Tykkään uppoutua muihin maailmoihin, mm. katsomalla sarjoja ja elokuvia. En tykkkää draamoista ja synkistä elokuvista, vaikka muksuna ahminkin kauhuleffoja, koska elämässä on niin paljon harmautta ja ongelmia, että miksi niitä pitäisi vielä viihteenäkin katsoa? Haluan keveyttä ja pirteyttä, sellaista aurinkoista elämän tunnetta! 

Ihan pikkuisesta asti olen tykännyt prinsessoista ja vaaleanpunaisesta. Äiti muistaa kertoa, että näin missä vaan sen ihan pienen vaaleanpunaisen jutun muun seassa ja juoksin ihastelemaan hääpuku-liikkeiden ikkunoita (teen sitä vieläkin). Musta on äiti ottanut kuvia, kun olen väkerrellyt mitä hassumpia asuja pienenä, on äidin korkokenkiä, vappuperuukkia, naamiota, värikästä sateenvarjoa, hiusjuttuja..jne.. No pukeuduin kyllä myös Michael Jacksoniksi ja Leonardoksi Turtleseista. :P Äiti luki mulle myös paljon satuja pienenä ja olenkin nuorempana tarinoinut vaikka mitä omiakin juttuja. 

Olen ollut aina historiahömppä, rakastan erityisesti muinaishistoriaa, mutta myös uudempiakin aikakausia ja hyvin paljon pukuhistoriasta innostunut vanhempana. Feminiiniset jutut on aina kiinnostanu mua, vaikka on sellainen rokkari poikamainenkin asennepuoli ja joskus parikymppisenä oli varmaan vuosi tai pari etten meikannut ollenkaan, mikä on aika hassua, koska jokunen vuosi aiemmin yläasteella en voinut mennä ovesta ulos ilman meikkiä. x) 

First I will tell you a little about what kind of person I am and a little bit of history, then it's easier to understand someone else.. 

I'm the kind of forever dreamer, even though I'm pessimistic at times, I still want to think about good stuff and solve problems in fantasy type solutions, even though they are not real. When I was a kid I thought of my dad's very difficult gambling problem and out family's financial problems, that maybe dad is just pretending to be like that, so he can one day surprise us with a huge pile of money, that is just hidden somewhere. I knew it wasn't true, but maybe it was easier to accept the reality.I like to sink myself into other worlds, like watching series and movies. I don't like dramas or other dark movies, even though couldn't get enough of horror movies when I was a preteen, because life itself has so much greyness and problems, that why should I see even more as entertainment?I want lightness and cheerfulness, the kind of sunny feeling of life! 

Ever since I was little, have likes princesses and baby pink. My mom remembers, that I could spot anywhere even the smallest pink thing in a pile of other stuff and ran to admire wedding dress-shop's windows (still do that). My mom has taken pictures of me, when I have made the weirdest outfits as a child, there's mom's high heels, cheap costume wigs, masks, colourful umbrellas, hairthingies..etc.. Oh well I did dress up also as Michael Jackson and Leonardo from Teenage mutant ninja turtles. y mom also red me alot of stories when I was little and when I was younger have written some stuff myself. 

I've always been a history lover, especially interested about ancient history, but also newer eras and also gotten interested about costume history when gotten older. So feminine stuff has always appealed to me, even though I have this rocker tomboy-ish sattitude side of me and somewhere around 20 was maybe a year or two when I didn't put on any makeup at all, which is quite funny because some years earlier in junior high I couldn't go out the door without makeup. x)

En muista milloin ensimmäisen kerran sain tietää itse lolita-tyylistä, se oli jossain kohtaa 2000-luvun alkupuolella, kun aloin katsomaan rankoin määrin animea ja muutenkin Japani-jutut tulivat muotiin ja levisi länsimaihin. Varmaan aluksi katsoin vain että siellä on paljon kivasti pukeutuvia ihmisiä ja jossain kohtaa tajusin, että siellä on ihan yksi tyylilaji, joka on inspiroitunut vähän kaikesta sellaisesta mistä olen tykännyt. Ensimmäisessä conissa kävin 2004, pinkeissä remmihousuissa, lähinnä tsekkailin sieltä mangaa ja fantasiakirjallisuutta. Joskus 2005 paikkeilla löysin Gothic Lolita Bible:jä kirpparilta, kun joku myi kaikkea japsisälää. Ensimmäisen varsinaisen lolita-asun tein itse Traconiin vuonna 2006, minne menin mun parin jrockista ja animesta kiinnostuneen hippijäbän kanssa. Siellä näin, että oli muitakin japanilaiseen katumuotiin pukeutujaa, decoraa, lolitaa jne. En tietenkään uskaltanut mennä juttelemaan. En tiennyt moneen vuoteen, että on oikeasti jotain järjestäytynyttä yhteisöllistä toimintaa harrastajien parissa, ajattelin että ihmiset pukeutuu vain coneihin. Aloitin aktiivisesti lolitaa siinä 2011-2012 ja luulin edelleen, että Suomessa on vain kaveriporukoita, jotka hengaa yhdessä. Sitten jossain kohtaa tuli ahaa-elämys, kun tajusin että hei näitä tyyppejä on muitakin ja uskaltauduin ensimmäiseen miittiin syksyllä -12. Siitä se sitten kunnolla lähti. ^___^ 

I don't remember when I first found about lolita-style, it was somewhere in the early 2000's, when started to heavily watch anime and Japan-stuff became fashionable and spreaded to western countries. Probably first just saw that there are lots of really nicely dressed people and at some point realized, that there's this one style genre, that in inspired by almost all the things I have liked. To my first anime and fantasy themed convention I went in 2004, in pink strappy pants, mostly to check out manda and fantasy-books. Sometime in 2005 found Gothic Lolita Bibles at a fleemarket where one seller had all kinds of japan-thingies. My first lolita outfit I made for Tracon in 2006, where I went with a couple of my friend, hippie dudes, who were liked jrock and anime. There I saw others dressed in japanese streefashions, decora, lolita etc. Of course I didn't have the courage to go talk to them. Didn't know for many years, that there's actually organized community gatherings among this hobby, thought that people only dress up for conventions. Actively started lolita around 2011-2012 and still thought, that there's only groups of friends in Finland who hang out together. Then at some point had this awakening, when realized that hey there's more of these people and attended my first meetup in fall -12. From there things really started going. ^___^

Nuorempana tykkäsin pukeutua yleensäkin erikoisesti ja vaihdella tyyliä, en koskaan paneutunut lolitaan sillä tavalla tai tiennyt siitä hirveästi. Mun päätös oikeasti lähteä tähän tyyliin tuli lapsen saamisen jälkeen ja kun mietin sosiaalisesti syrjäytyneenä, että mitäs tässä elämällään tekisi muuta, kuin hoitaisi vauvaa ja kotia. Aiemmin mun juttu oli ollut hörhöily ja sellainen kavereiden kanssa sekoilu, bilettäminen ja muutenkin seikkailu ja hauskanpito. Raskaudesta ja kaikesta kamaluudesta mitä synnytyksen yhteydessä kävi ja siitä hieman palautuneena, koskaanhan en enää täysin saa kuntoani takaisin, oli olo sellainen möhnä ja hyvin epänaisellinen. Sinänsä hassua, koska lapsen saaminen ja hoitaminenhan on sitä naiseutta itseään. Mietiskelin siinä, että minkä otan sellaiseksi 'omaksi jutuksi' ja no lolita jotenkin loksahti kohdalleen ja aloin haalimaan kaikkea. Sivummalla asuessa yksin lapsen kanssa oli aikaa vinguttaa luottokorttia netissä. x) 

When I was younger I liked to dress up in different styles, but never really got into lolita in that way or knew that much about it. My decision to actually get really into this became after having a baby and when thinking what to do with my socially dead life besides taking care of a baby and home. Earlier my thing had been goofing around and being crazy with friends, partying and all sort of adventuring and having fun. Well it wasn't possible anymore. After pregnancy and all the horrible things that happened in contact with giving birth and a little bit recovered from it, will never get my health back completely, was feeling lika crap and very unfeminine. Quite funny really, because having a child and taking care of it is the very thing about being a woman. I was thinking, that what will I take as 'my thing' and well lolita just clicked and started to get all sort of stuff.  When living in a countryside alone with a child really has time to shop with a credit card online. x)

Lolita on se asia mikä tasapainottaa mun elämää ja saa mut pitämään kiinni itsestäni, etten huku äitiyteen. Arkisin kun olen myssy päässä, farkut jalassa ja huppari päällä tai kotona vain jättimäinen t-paita ja kotihousut, ei ole kovin hehkeä olo. Sen vastapainoksi saankin sitten laittautua oikein kunnolla ja tuntea itseni söpöksi prinsessaksi tai asenteen omaavaksi kuningattareksi. 

Lolita on mulle itseni toteuttamista ja asukokonaisuuksiin käytän aikaa ja harkintaa, vuosia sitten masennuksen syömä taide-inspiraatio ei ole täysin kuollut. 

Lolita on mulle värejä ja piristystä, Suomessa kun on niin pimeetä ja harmaata suurimman osan ajasta, että pieni söpöstely ja väri tuo paljon iloa päivään kuin päivään. 

Lolitan kautta lähdin kameran eteen ja osittäin päässyt linssin-tuijotus-pelostani. Nykyisin suunnittelen innoissani uusia kuvausprojekteja. 

Lolita on mulle ihmissuhteita, oon saanu paljon naispuoleisia kavereita, kun ennen en oikein tullut naisten kanssa toimeen ja hengasin vain jätkien kanssa. Pysyn kiinni jotenkin sosiaalisessa elämässä, kun näen muita lolitoja ja jutellaan netissä, etenkin kun Tampereella on niin aktiivinen lolita-yhteisö ja Suomen sisällä monet tuntee toisensa ja höpistään päivittäin linjoilla. 

Lolita on mulle keräilyharrastus, mutta pukeudun siihen. Vaatteiden ja asusteiden etsiminen ja nettishoppailu on aikamoista metsästystä ja kivaa sellaista. Pakettien odottaminen ja avaaminen on kuin lapsuuden joulu. 

Lolita on mulle käsitöitä, koska teen itse myös asusteita ja ompelen vaatteita, kunhan joskus on aikaa. Suunnitelmia on senkin edestä ja kankaita ja pitsejä odottamassa. 

Lolita on mulle estetiikkaa, yksityiskohtia ja laatua. Arvostan hyvin paljon laadukkaita asioita ja niitä löytyy etenkin lolita-muodista paljon. Rakastan kun ihmiset viitsii panostaa ulkonäköönsä kokonaisuutena ja nähdä vaivaa pienintä yksityiskohtaa myöten. Kauniit asiat ovat kauniita. 

Lolita on mulle valtavirrasta erottautumista, koska en ole koskaan halunnut olla sellainen massalammas ja ihmisten maailmankuvaa on hauska järkyttää. 

Lolita on mulle iättömyyttä. Lolita ei katso ikään ja sitä voi toteuttaa niin monella tapaa. Yhteisöissä on niin monen ikäisiä ihmisiä ja on ihana vaihtaa juttuja. 

Lolita on mulle karkaamista sokerikuorrutteiseen maailmaan, missä on kuppikakkuja ja teetä, vaikka usein miiteissä päädytään puhumaankin syvällisistä ja tärkeistä asioista. 

Lolita on mulle myös bloggaamista, koska sen vuoksi alotin pitämään tätä ja kohta ollut pystyssä kolme vuotta. 

Lolita on mulle esimerkin näyttämistä, että voi pukeutua niin kuin haluaa ja kantaa tyylinsä. Ihaninta on kun kuulee positiivisia kommentteja paljon lapsilta ja vanhemmilta naisilta. Mulle on tärkeää myös näyttää omalle tyttärelle positiivista esikuvaa ja itsensä toteuttamista eritavoin.

Lolita on vaan niin ihanaa!!

Lolita is the thing that balances my life and gets me to hold on to me and not lose myself into motherhood. On everyday life when I have my hair under a hat, wearing jeans and a hoorie or at home an over sized t-shirt and homepants, don't feel that pretty. To equalize that I can dress up really well and feel myself like a cute princess or like a queen with an attitude. 

Lolita means expressing myself and giving time and though on my outfit coordinatioins. My years ago depression eaten art-inspiration is not totally dead. 

Lolita is colour and cheering up to me, in Finland there's so dark and grey most of the time, that little cuteness and colour brings alot of happiness to any day.

Lolita is the thing I put myself in front of a camera and have party gotten rid of my camera lens-stare-fobia. These days I'm excited to plan new photoshoot projects.

Lolita means relationships to me, have gotten many female friends, when before didn't really get along with girls and hanged out with mostly guys. I get to hang on to some social life, when see other lolitas and talk on the internet, especially when there's such an active community in Tampere and in Finnland many know each other and daily blabber to each other online.

Lolita means a collecting hobby to me, but I dress in it. Looking for clothing and accessories and online shopping is quite a hunt and a fun one. Waiting and opening packages feels like a childhood Christmas.

Lolita means crafting to me, because I also make accessories and sew clothes, when happen to have time. Have even more designs and plans and fabric and lace waiting.

Lolita means aesthetics, details and quality to me. I value good quality things alot and there's especially much in lolita-fashion. I love it when people put effort into their complete looks and pay attention to details. Beautiful things are beautiful.

Lolita is being different from the mainstream to me, because never wanted to be a mass-person and it's fun to rock the boat and disturb people's worldview.

Lolita is ageless to me. Lolita is not up to age and it can be executed in so may ways. There are so many people of different age in the communities and it's lovely to change stories.

Lolita is running away to me, to this sugar coated world where there's cupcapes and tea, even though in meetups we often end up talking about deep and meaningful things.

Lolita is also blogging for me, becuse that's the reason I started this and it's been up for almost three years now.

Lolita is showing an example to me, that can dress up like one wants to and carry out their style. The loveliest thing is when hearing positive comments especially much from children and older women. I'ts important to me to show my daughter a positive rolemodel and many ways to expressing oneself. 

Lolita is just so wonderful!!

On varmaankin vielä monia muita juttuja mitä tupsahtelee mieleen, mutta oon kirjottanu käteni puuduksiin, joten tässä saa olla tarpeeksi tälle kertaa.  

Mitä sun tyyli merkitsee sulle?

There's probably many other things popping into my mind later, but have written my hands numb, so this is enough for now.

What does your style means to you?

❤~ Saija Sasetar

Tuntuu paskalta - avautumista..

Moikka
Mulla ei ole ollut kovin hyvä fiilis pitkään aikaan tai no ainakaan täysin ja pääin nyt vähän avautua tänne. Jos ei kiinnosta, tän voi skipata ja kurkkia sitten uusi asu- ja tapahtumapostauksia.

Heya

I haven't been feeling very good for a long time or at least not completely and decided to open up here a bit. If you are not interested, you can skip this and come visit when there are new outfit- and event posts.

..on the othre hand, I'm writing so much, that really don't wanna start translating. If there's someone interested, I can do it though.

Tää nyt on tämmöistä itsesääli-mörinää ja valitusta, mutta kai sitä ihminen saa joskus murmuttaa olostaan.

Tuntunut siltä, kuin olisi melkeimpä hukannut itsensä. Ei ole voimissaan, kauhea stressi ja niskaan kaadetaan niin paljon sontaa, ettei sitä millään voi yksi ihminen jaksaa ottaa vastaan. Kun on jo muutenkin paska olo, jokainen vastoinkäyminen tuntuu lähes ylitsepääsemättömältä (masennuksen kokeneet tietää tän erittäin hyvin). Etenkin äitinä ollessa ei saisi sanoa, ettei jaksa tai on väsynyt, etenkin nykyään, kun lastensuojelu tässä yhteiskunnassa on ihan älytöntä rahabisnestä. Et saa tehdä yhtään virhettä tai on uhkana, että pian joku tulee hakemaan lapsesi pois.

En ajatellut tulevani äidiksi silloin kun tulin, ehkä vasta tässä iässä mitä nyt olen, mutta olin aiemmin tehnyt jo pari aborttia ja päätin etten uutta tee. Poikaystävä ei nyt ihan reagoinut toivotulla tavalla ja loppujen lopuksi syytti mua kaikesta mikä hänen elämässään oli pilalla. Ei siis olla missään tekemisissä oltu alkuraskauden jälkeen.

Tiesin yksinhuoltajuuden olevan rankkaa, tunsin ja tiesin myös monia yh-äitejä, jotka kävivät bilettämässä ja reissuissa ilman lasta ja elivät paljon omaa elämää lapsi hoidossa. Ajattelin että noinhan minäkin sitten, no miten kävi, ei todellakaan niin kuin kuvittelin. Kaikki kaverit oikeastaan hylkäsi, kun ei voinutkaan lähteä kaljalle tai muutenkaan elää aiempaan tapaan elämääni. Mitäs tässä laskin jossain kohtaa, niin kolmeen vuoteen olen ollut viettämässä iltaa ehkä sen kolme neljä kertaa. Ensimmäistä kertaa pääsin oleman hetken yksin kun lapsi oli yli vuoden vanha.

Rakastan tytärtäni yli kaiken ja en vaihtaisi äitiyttä mihinkään, mutta.. Ei äidin kuulu olla pelkkä kotiorja ilman mitään omaa elämää. Välillä tuntuu, kuin olisi äitiyteen kadottanut itsensä "äiti pesee pyykkiä", "äiti laittaa ruokaa", "äiti tuo paperia", "äiti hakee sulle yövaatteet", "odota kun äiti laittaa turvavyön", "äiti siivoo katuneet maidot" jnejne. Päivässä ehtii tosi vähän muita juttuja, kun on niin paljon äiti-hommia. Ollaan tytön kanssa aina kahdestaas, joka päivä ja joka yö, onneksi saa joskus sentään hoitoon, niin pääsee näitä pakollisia sosiaalisia tapahtumia käymään. Siihen se sosiaalinen elämä jääkin, ellei lasketa nettiä.

Haluaisin joskus olla vapaa! Se on sellainen juttu, mikä on mulle todella tärkeää. On iso auktoriteettiongelma ja kaikki rajoitteet tappaa mua sisäisesti. Näen punaista aina kun "pitää" tehdä jotain tai miten se "pitää" tehdä tai miten jonkun "pitää" olla ennen kuin voi tehdä jotain. Olen tätä sanaa kuullut paljon äidiltä ja muutenkin kasvanut ylisuojelevan, syyllistävän ja kontrolloivan vanhemman kanssa, mikä on vaikuttanut paljon itsetuntoon ja käyttäytymiseen. Lukenut aiheesta paljon artikkeleita hiljattain ja on selventänyt mistä monet ongelmat johtuu. Yksi asia minkä on huomannut tälleen vanhempana, on se, kuinka oman äidin äänestä tulee se oman pään sisäinen ääni. Mitä vaan mietin tai teen vaikka jonkun päätöksen, kuulen päässäni mitä äiti siihen sanoisi ja se latistaa heti. Pitkään oli jossain kohtaa paremmin, kun isä vielä eli ja vahemmat asuivat hieman kauempana, sain omaa rauhaa, mutta isän kuoltua ja tultuani raskaaksi, ollaan oltu äidin kanssa liian läheisiä ja siihen tulilinjalle ei halua kukaan tulla. Aiemmassa kodissa asuessa meni iso tie talon vierestä ja oli kyllä monesti sellainen olo, että prkl juoksen tonne rekan alle.. -___- No en oikeasti, mutta välillä olisi tehnyt mieli.

Oon tuntenu itteni tosi huonoksi ja rumaksi jne.. On jotenkin vertaillut itseään muihin ja jos joku muu on upea, niin itse on paska. Muilla menee hyvin, itsellä paskasti, Jollekin käy jotain hyvä, itselle paskaa. En sinänsä ole kateellinen, mutta joskus toivoisi määrättyjä asioita myös omaan elämään. Tässä taas huomannu sen, kuinka paska mäihä itsellä on. Tiedättekö sellaisen tyypin leffoissa ja sarjoissa, jolle käy aina kaikkea noloa ja hassua ja menee pieleen? Niissähän siitä on tehty komediaa, mutta mulle oikeasti käy niin!

Pelkään vielä kaikenlisäksi noloja tilanteita ja vältän niitä (sosiaalisesti estynyt / välttelevä persoonallisuus). Olen hyvin herkkä kritiikille, tosin nykyään osaan siltä myös suojata itseäni ajoittain, ja kouluajoilta on jäynyt pahoja kiusaamistraumoja. Muutenkin on niin paljon kokemuksia, kuinka ihmiset kääntyy sua vastaan tai kääntää selkänsä. Ala-asteen lopussa yksi tyttö käänsi valheillaan kaikki mua vastaan ja mua on pilkattu tilanteissa, missä olen tehnyt jotain väärin tai en ole tiennyt jotain. Pelkään sellaista ihan kamalasti ja vältän kaikin keinoin. En myöskään halua laittaa ketään muuta sellaiseen tilanteeseen ja en esim. tenttaa ihmiseltä jotain asiaa, jos hän näyttää siltä, ettei tiedä sitä. Sitten sillain ovelasti lauseeseen liitän asiaa, että hän saa tietää ja ei tunne itseään tyhmäksi.

"Since he was small, had no luck at all, nothing came easy to him."

-Queen

Mulla on ollu usein sellasia kavereita, joilla on paljon enemmän kuin mulla, etenkin niiden perheet on ollu varakkaampia. Paljon on tullu vierestä katsottua kun muut ostelee, käy syömässä, käy matkoilla, pystyy tekeen kaikenlaista, kun itse ei voi. Kyllä se vähän kaivertaa. Erityisesti se, kun itse joutuu näkemään paljon vaivaa ihan minkä tahansa eteen, tuntuu että kaikki on omalla kohdalla ihan oikeasti tehty erityisen hankalaksi, niin sitten saa nähdä vierestä ku muut vetää ihan kevyesti samat jutut kuin itsestään. Muistan kun exän kanssa pelattiin aionia ja keräsin tosi vaivalla rahaa ja tein paljon hommia sen eteen, niin eiköhän tää jäbä sit saanu jonku itemin, jonka arvo oli saman verran ku mulla oli rahaa. Eli tosta noin vaan..mulle tuli niiiin paha mieli, vaikka voi vaikuttaa tosi tyhmältä asialta.

Vähän samaa on toistunu sosiaalisessa mediassa, tyyliin joku perustaa blogin tai fb-sivun ja niillä on ihan heittämällä seuraajia/lukijoita, kun ite on jälleen tehny tosi paljon hommaa sen eteen, että on edes jotain. Muutenkin kun on vähän huonompi fiilis, niin some aiheuttaa välillä paineita ja nihkeetä fiilistä. Pitäis olla koko ajan kaikessa mukana, tosi aktiivinen, tykkäillä jutuista, kommentoida jne, heti jos vähän jää taustalle, niin on ulkopuolinen. Se on taas yksi traumaattinen ja hyvin hyvin ahdistava asia, ulkopuolisuus. Ei mua haittaa olla siis yksin, rakastan olla itsekseni ja tarvitsen sitä, olenhan introvertti..mutta jos tunnen oloni ulkopuoliseksi, se on jotain aivan hirveää. Sitä on tapahtunut tässä välillä ihan porukassa ollessa, yhdissä juhlissa olin liittymässä ihmisten keskusteluihin ja mulle käännettiin selkää tai kukaan ei ole kuulevinaan mitään mitä sanon. Olen näkymätön.

On myös usein käynyt niin, että jos tutustun johonkin uuteen porukkaan ja myöhemmin vien sinne jonkun muun mukanani, niin kohta se toinen on korvannu mut ja olen ulkopuolella. Tunnen myös jääväni sivuun, jos porukassa on toinen samanlainen henkilö kuin minä, mutta parempi. Annas kun selitän.. Ihmisillä on aina tilanteessa ja paikassa oma roolinsa, porukassa hengaillessa on jokaisella oma rooli ja ns. asema. Jos on joku toinen, joka on tavallaan samassa roolissa kuin minä, mutta tekee sen isommin ja paremmin ja niin edespäin, tuntuu että jään sivuun ja ulkopuolelle. Usein silloin vedän ison suojamuurin ympärille ja joskus luovutan, koska tuntuu pahalta taistella paikasta, jossa jää jatkuvasti toiseksi. 

Läheisiä kavereita mulla ei oikeastaan ole, pinnallisia tuttuja, joita näkee miiteissä ja tapahtumissa. On vaikea luottaa kehenkään tai luoda syvempää suhdetta, koska kaikki on aina pettänyt tavalla tai toisella, käyttänyt kertomia juttuja itseä vastaan tai muuta ikävää. Ennen hengasin melkeimpä jäbien kanssa, koska niiden kanssa tuli paremmin toimeen. Nyt on onneks tutustunu myös sopivan reteisiin lolitoihin, keitä on mukava nähdä.

Ärsyttää ja olen itselleni kriittinen (niin kuin yleensäkin liikaa) siitä, etten osaa olla rennosti ihmisten kanssa. Pinnalle on tullut sellainen kuori, joka on tasapaksu möllykkä, en osaa reagoida normaalisti ja olla täysin oma itseni, kun päässä liikkuu ne "pitää" jutut. Olen ansassa, vankilassa kuoren sisällä. Haluaisin olla vapaa! Jälkeenpäin piiskaan itseäni tilanteista, mitä olisi pitänyt tehdä ja sanoa tai toimia. Useamman vuoden on ollut omanlainen jännitys ja pingottuneisuus ihmisten kanssa ollessa. Tällöin oli ongelmia exäni kanssa, paljon ahdistusta, raskaus, isän itsemurha..ei ole siitä koskaan täysin rentoutunut ja palautunut. Ei ole ollut aikaa olla itsekseen, olla oma itsensä, tehdä juttuja mitä haluaa ja millon haluaa.

Ei ole kiva kun stressaa koko ajan, mielen päällä on vaikka mitä huolia ja murheita ja miljoonan kilsan pituinen to do-list. Mun tarvii ihan oikeasti laittaa ylös asioita mitä pitää tehdä tai unohdan ja pelkään että unohda, siksi pitää koko ajan käydä myös tehtäviä juttuja mielessä läpi.
Huonosti olevat asiat painaa mieltä, kuten asunto, jota pitäisi taaas vaihtaa. Tossa muutama vuosi sitten oli syksyn aikana neljä muuttoa, koska aina oli jotain niin pahasti vialla asunnossa tai naapuriessa, esim. yksi oli umpihomeessa ja yhdessä alkoi naapuri ahdistelemaan ja uhkailemaan. Meillä on tosi kylmä asunto ja palellaan koko ajan. Asunto hohkaa kylmää, varmaankin täysin paskasti rakennettu. Sairastetaan koko ajan ja jopa 28-asteen helteellä on tarvinnut yöllä pitää sähköpatteria päällä. Olen puoli vuotta nukkunut muutaman sentin paksuisella vaahtomuovipatjalla tytön huoneen lattialla, koska voidaan siellä sitten pitää patteria päällä, ei ole varaa lämmittää kahta huonetta. Vuokrakämpät on vaan niin järkyn kalliita.

Lapsuudenkin asuin huonossa asunnossa, terveyden kannalta. Olohuoneen lattia oli täysin homeessa maton alla missä konttasin ja kerrostalossa pöllytettiin asbestia suojapukusiten miesten voimin kertomatta asukkaille. Eihän asukkailla mitään suojaa ollut. Lapsuuden olin homeisessa päiväkodissa, joka on purettu pois, ja homeisessa ala-asteessa, mikä ei ole enää koulukäytössä. Olen altistunut niin pahasti homeelle, että siitä on tullut kasa terveyshaittoja. Tämänkin jälkeen on ollut kylmiä ja homeisia asuntoja. Olen kärsinyt 15vuotta kroonisesta poskiontelotulehduksesta ja migreeneistä. Mulla on niveltulehduksia jatkuvasti, kipuja joka päivä ja särkee niin pirusti täällä kylmässä kämpässä. Synnytyksen jälkeen meinasin kuolla, lyhyesti kerrottuna olin hyvin harvinainen tapaus, lähti kahden ihmisen verran verta kehosta, keuhkot meni lyttyyn ja täynnä nestettä, sydän tilttasi ja keho pumpattiin täyteen vaikka mitä, että pysyi hengissä. Turposin järkyttävästi ja jouduin olemaan teholla ja sydänosastolla viikon makuuasennossa, en pystynyt edes istumaan. Syytä lääkärit eivät tienneet. Tästä hommasta ei ole yleiskunto palautunut ollenkaan. Mulla on sydämen rytmihäiriö ja selkärangassa pari hemmetin kipeetä nikamaa, mihin meni epäonnistuneet epiduraali puudutukset. Muutakin on, mutta ei ole tutkittu tarpeeksi. Jatkuvasti on heikko olo ja tarvitsee lepoa parin tunnin kaupunkireissun jälkeen. Menen helposti kalpeaksi ja sydän muljuilee, eikä veri kierrä kunnolla. En voi olla innostunut tai muutoin kiihtynyt, koska tulee todella huono olo.

Oon aiemmin puhunu mun mässäilyongelmasta, mutta en ole kertonut että se on ahmimishäiriötä (tosin diagnosoimaton). Olen tiennyt sen monta vuotta ja tää ongelma on ainakin vuosikymmenen mua häirinnyt. Taas on noidankehä iskenyt; stressaa -> syön -> tulee läskiä -> stressaan -> syön taas ja siitä se soppa syntyy. 

Olen tunnesyöjä, julhin syömällä, palkitsen syömällä, syön suruun ja keksin aina tekosyyn siihen, että on lupa herkutella. Herkuilla tarkoitan sipsejä, popcornia, ranskalaisia, pizzaa, suklaata, keksejä, karkkeja, jäätelöä, leivonnaisia, kaikkea epäterveellsitä naposteltavaa. Syön kun en ole nälkäinen, syön "jälkiruoan" jokaisen aterian ja välipalan jälkeen ja se jälkkäri on paljon enemmän, tunnen syyllisyyttä syönnin jälkeen, odotan innolla hetkiä kun pääsen yksin syömään, suunnittelen näitä ahmimishetkiä, syön kuitenkin kohtuudella muiden seurassa, himoitsen herkkuja etenkin iltaisin, mutta syön silti pitkin päivää, syön paetakseni huolia ja stressiä.. Saan tätä aina enemmän ja vähemmän kuriin. Nyt ahdistaa kovin, kun on ihan oikeasti pursuuntunut rasvasoluja ja paljon! En tunne kehoa omakseni ja siinä ei ole mukava olla, inhotan itseäni. Törkin ja puristelen ja heiluttelen löllöjä ja syyllistän itseäni. Sitten taas kun haluan mässäillä, sanon itselleni, että olenhan niin pieni että voin syödä. Aina voin vähän maistaa, jos nyt ihan vähän ja pikkaisen vielä, ei se haittaa. Näen siis itseni hyvin vaihtelevasti, välillä hoikkana ja välillä hirveänä ihrapallona. Nyt syöminen on näkynyt jo kuvissa jonkin aikaa ja se ahdistaa. Oon kattonu kaikkia ylipainoisten ohjelmia ja mulla on hyvin samanlainen suhtautuminen ruokaan, kuin 200-300-kiloisilla. Pelottavaa.
Ei pienessä lihomisessa mitään vikaa, mutta meitsi ei liho ollenkaan sopusuhtaisesti ja näytän sitten ihan kauhealta möllykältä!

Rahakin ahdistaa taas tai no köyhällä se ahdistaa aina. Suomessa köyhyys on hyvin erilaista, se ei aina välttämättä näy kunnolla päällepäin. Siitä voisi höpistä toisen samanlaisen mokoman, mutta ehkä joskus toiste.

Tää paska fiilis ja stressilasti niskassa, on bloggaaminenkin vähän junnannut. Vaikka on postaillu, ehkä joku on huomannutkin, ettei ole ihan täysin fiiliksellä mukana, en kuitenkaan aio pitää mitään eriytistä taukoa, mutta tää ehkä selventää vähän viimeaikaista postailuvähyyttä.

Nyt loppuu puhti ja tulee väsy. Se siitä. Lähden torstaina Helsinkiin viikoksi, siihen uppoaa kaikki mun säästörahat, mutta toivottavasti mun ensimmäinen "loma" sitten..öö..kuinkakohan moneen vuoteen ois tosi kiva. Ahdistaa jo pari juttua etukäteen, mutta odotan myös innolla jotain muita kivoja asioita. :)

❤~ Saija Sasetar

Some people get big parties - some don't

Muih!
Vaikka olenkin edelleen erittäin kipeänä, olin kutsunut tälle päivälle perhettä ja sukua pienimoutoisesti kahville, juhlistamaan mun koulusta valmistumista. "Juhlat" oli pakko pitää nyt, koska muuten mahdollisuutta ei oilsi myöhemmin enää ollut, kuin vasta ensi vuoden puolella. Mulla on vähän harmitus olo, joten möhmöttelen sitä kerrankin tänne blogiin..

Hey!
Even though I'm still very sick, I had invited some family and relatives over this day for a small get together, to celabrate my graduating from school. "The party" had to be held now, because later I would not had a possibility untill the year changes. I'm feeling alittle sad right now, so for once pouring it out here..

Tässä tajustin, että mulla ei ole koskaan ollut suuria juhlia itselleni, no ehkä joskus kun olin 10v. Ei isoja syntymäpäiviä, tupareita, valmistujaisia, häitä, vuosipäiviä, valmistumisia jne..moneen vuoteen en ole päässyt viettämään syntymäpäiväänikään, eikä se ole tuntunut ketään kiinnostavan. Tänään tuntui jotenkin siltä, että muutama perheenjäsen tuli paikalle, no, velvollisuuden takia, mutta ketään ei tuntunut oikeasti kiinnostavan, kuinka suuren työn olen tehnyt, että sain kouluni loppuun. Olenkin joskus kertonut, että tulen köyhästä perheestä ja tiedän, ettei perheelläni ole edelleenkään paljon rahaa, mutta haluaisin silti joskus myös lahjoja..niitä kun ei enää tässä iässä saa syntymäpäivänä, jouluna, eikä minään muunakaan erityispäivänä. Tässä joku vuosi sain mummultani syntympäivälahjaksi yskänlääkepullon, joku toinen vuosi sain kassillisen elintarvikkeita, joista moni oli vanhentuneita ja paljon sellaista mitä en syö. Nyt ajattelin vinkata, että haluaisin rahaa päästäkseni lähemmäs unelmaa matkustaa Japaniin, vaikka tiedän, että kaikilla on tiukkaa. Tämän päivän saalis on seuraava: purkkikukka, hylje-koriste, yleispesuaine, vitamiinipurkki, aloe-vera mehu ja 45€, ainiin ja karkkipussi ja suklaalevy. En tietenkään syytä tai syyllistä ketään ja oli lahjoissa mieluistakin..mutta silti vähän harmittaa.. Monet nuoret saavat kaikkea kivaa kun pääsevät ripille, jos siis kuuluvat kirkkoon tai 18v syntymäpäivänä. Usein lahjana voi olla mopo tai auto tai rahaa, nykyään merkkipäivinä voidaan saada puhelimia, läppäreitä ja muuta hienoa. Sain itse rippilahjana yhteensä 140e ja kaksi kaulakorua.

I realised, that I have never had a big party for myself, well maybe sometime when I was like 10-years-old. No big pirthday parties, housewarming parties, weddings, anniversaries, graduations etc..for many years I haven't even gotten to celebrate my birthday and it doesn't really seem to interest anyone. Today I felt like some members of my family came by due to obligation, but it seemed like no-ome was truly interested how hard I had worked to finish my school. I have sometime mentioned, that I come from a poor family and I know, that my family still doesn't have much money, but I would someitme like to get some presents too..it seems like at this age you don't get any presents on your birthday, christmas or any other special occasion. This one year on my bday I got a bottle of cough medicine from my grandma, some other time I got a bag of groceries, which many had gotten bad already and many things I don't eat. Now I thought I'd hint, that I would like to get money to get a little closer to my dream of visiting Japan, even though I know, everyone is struggling financialy. This day's haul is the following: a flower in a pot, a seal ornament, general detergent, a bottle of vitamins, aloe-vera juice and 45€, oh and a bag of candy and a bar of chocolate. Ofcourse I don't mean to blame anyone and some of the presents I liked very much..but still feeling a bit sad.. Many young people get everything nice when they have confirmation, if they are in church or when they turn 18. Many times the present can be a moped (you can drive on in Finland when you're 16, car when 18) or a car or money, these days special occasion presents can also be phones, laptops and other fancy things. On my confirmation I got 140e and two necklaces.

Vuosia olen nähnyt muilla olevan hienoja isoja juhlia mahtavissa paikoissa ja elokuvissa (myös oikeassa elämässä) usein ystävät tai perhe järjestää yllätysjuhlia tai muuta kivaa, ei koskaan mun kohdalla. Mulle ei ole kukaan suunnitellut tai järkännyt mitään spessua kivaa mun elämän aikana ja se on vähän harmi. Lähinnä olen aika katkera vuosien varrella olleista kavereistakin, jotka on kääntänyt mulle selkänsä ilman syytä tai jopa ns. myrkyttänyt joukon ihmisiä mua vastaan valheilla tai jotain muuta todella ilkeää. Mulla on paljon huonoja kokemuksia kaverisuhteista. Etenkin naispuoliset voivat olla todella häijyjä. Ärsyttää, kun aina lauluissa ja muissa kerrotaan, kuinka hyvin kaikesta selviää elämässä, kun on ystäviä. Mun "ystävät" on kaikonnu kauas aina kun mulla on ollu raskasta ja huonoja aikoja elämässä. Tää vaikuttaa paljon nykyhetkeen, kun pahat muistot estää uudet ystävystymiset.

Olis kiva, kun joskus olis se oma vuoro olla tärkeä ja juhlistettu.. ;___;
Ihanaiselta Candielta sain tosin jo aiemmin söpön valmistumislahjan. <3 Kiitos kaunis!

Over the years I've seen others have great big parties in gorgeus places and in movies (also in real life) friends and family often organises suprise parties or other fun things, but never in my case. I have never gotten planned or organised something special for be by someone else and it's a shame. Mainly I'm quite bitter about all the friends I've had over the years, who have turned their backs at me without any reasion or even, so to speak, poisoned a group of people against me with lies or something other really mean. I have really bad experience about friend relationships. Especially females can be really vicious. It's annoying when songs and other thingeis say how well you can get through life when you have friends. My "real friends" have always gone away when I've had hard times or other bad things in life. This also affects present, because the bad memories prevent new friendships.

It would be nice, if sometime it would be my turn to be special and celebrated.. ;___;
Although I got a cute graduation present from the lovely Candie earlier. <3 Thank you beautiful!

Pahoittelut rutinoista, ens kerralla jotain paljon söpömpää!
Mun tytär sai muuten tommosen ihanan prinsessa-joulukalenterin vaarilta. :)

Sorry about the whining, next time something much more cute!

Btw my daughter got that lovely princess advent calendar from grandpa. :)

❤~ Saija Sasetar

Aina ei mee nallekarkit tasan.

Gummy bears don't awlays go equally.

Fairies live in the forest ~ my love towards nature

Hello lovelies!
Yesterday me and my girl went for a basic food-shopping trip and to get a little package from the post office. It started to get a bit late and we ended up eating lunch at our nearby shopping center. While walking home my girl already fell asleep and I decided to take a little walk during her nap. It was quite cold, but luckily we had enough clothing and had plankets in the buggy too. :)

It's been a while since had a chance to be outside like this, mostly because I've been very stressed and tired and my daughter has had cough for over a month, because there's not enough heat in our apartment. When my girl was little, she took her daytime nap outside, everyday, even during the winter in -27'C, just had to cover up really well and she stayed nice and warm. At that time I took a walk everyday, at least untill she fell asleep. :)

 

Ever since I was little, I have been outside alot..me and my parents (siblings were already older) went to travelling in Finland with our caravan trailer and have spent alot of time in camping sites. It's been a normal for me, that we went to foraging for berries and mushrooms every year. There was a time when I wasn't so interested in this, propably when I was an early teenager, but even we went to chill out in the forests with my friends. As I got a bit older, I have enjoyed walks in the nature by myself and sometimes with friends who wanted to tag along. Usually I had some snacks with me, maybe some juice, always had my scetch book and pencils and I could sit on a huge rock in the sunshine for hours. It's especially amazing to see the seasons change and welcome the one.

After my daugher was born, I haven't been able to do this so much, but as she grows up, I'm going to teach her so many things and spend much time learning how to live peacefully with nature. Hopefully she will grow to respect all living things around us. I think many modern problems exists because there are no respect for anything really, which leads to the type of thinking and behaviour, that people can do what ever they want..no matter what it can do to someone else, what others may feel about it or what other consequences there might be. No need to take responsibility, because they don't have to respect or care about anything, nothing is important..

Back to the topic.. I believe there are many things around us, which most of us can not see or sense. Someone might call them angels, but I'm not really a religious person, so for me they are more like spirits. They participate in our daily lives and if you ask, they can offer their guidance and help, if it is for something, that won't mess up the purpose one is here to learn in this life. We fill our minds with movies, series and books, it is fun to imagine, but sometimes we forget how amazing the world is we're living in. If we just want to see past the ugliness people have caused here, there's a whole bunch of details that can amaze us!

There are tiny hidden places in the forests, I'm certain they are houses for little fairies and other creatures. <3 When I was little, I loved to think, that there are these miniworlds everywhere, if you watch closely, there are little caves, that could be housing for those beings, little pathways they can use to get from one place to another, little drops of water on top of leaves they can drink from... The magical world we so wish to live in, we are actually part of.

When in the forest, don't have to think about how I look or what I wear, it's enough if I feel comfortable. I don't need to put on makeup and heels or think if I look good enough or worry if someone is staring at me. No one is judging my appearance. Time does not exist, it's a bubble that leaves all worries outside of it. I can goof around if I feel like it, if some animal sees it, they don't think I should be behaving in a certain way. In the forest I'm free, but I must respect the beauty and not harm it.

I can feel the gentle sunrays that make they're way through the trees. There's is a moment of silence, when I can hear no cars or other humans anywhere near me, it's magical. The light breeze moves the last leaves of the season, that will slowly fall on the ground with their friends and colouring the slightly frozen ground. There's glitter in the sunlight the frozen humidity on top of the last green plants are making shapes that are one of a kind, there's no other alike in the world. Everything is unique.

My mind is million miles away, for that brief moment there are no troubles, no worries, no stress. I'm not thinking about yesterday or tomorrow, just being here and now, enjoying the euphoria of nature. Mother nature is amazing, she's given us so many wonderful things. The huge rock formations are powerful and give strength, they are the foundations of the earth showing their might. I'm in wonderland. Everywhere I look, there are something so beautiful and simply magnificent, that my heart is about to explode!

I realised how much I love all seasons and especially this time, that it is right now in Finland. It's beond the basic autumn, when leaves are painted with autumn colours, almost all have fallen, some still remain. It's not yet winter either, but it's definetly close by. This time makes me want to have our own house, warm up the fireplace in the dark and cold evening, decorate the yard for upcoming celebrations, have friends and family over. I can see it in my eyes, the kind of suburb with families and houses close to each other, tree branches without leaves, halloween, thanksgiving and christmas close by, the kind of feeling there was in the old family movies.

When leaving the forest and seeing the conrete jungle again, it makes me wanna run to the forest and hide. I'm in a bliss. It takes while to get used to the modern scenery, but little by little it takes me over again untill the next time I can go walk hand in hand with Mother nature. ♥

❤~ Saija Sasetar

Photoshoot: Black and Pink polkadots

Moikka ♡
Pää on ihan vielä Traconissa, missä tuli käytyä tänään ja eilen, räpsittyä kuvia (tosin paljon vähemmän kuin aiempina vuosina) ja tavattua ihania ihmisiä. Ettei jää ihan välistä, tässä vielä otoksia arboretumin kuvauksista Saken kanssa. Asu on aika simppeli asusteiden puolesta, mutta tykkään tuosta jotenkin, etenkin pinkistä tukasta! Se tuntuu niin omalta.. ehkä mulla on joku fiksaatio pinkkiin tukkaan, omia hiuksia en jaksa kylläkään enää värjäillä. :P

Heya ♡
My mind is stil at Tracon, where I went today and yesterday, took some pictures (though much less than previous years) and met lovely people. To make sure I won't forget, here are some pictures from the photoshoot at the arboretum with Sakke. The outfit is quite simple on the asseccory side, but I like it somehow, especially the pink hair! It feels so like me.. maybe I have some kind of fixation to pink hair, too lazy nowdays to colour my own hair though. :P

Photography: Sakari Karipuro

Jos joku sitä ei vielä tiennyt, olen ollut elämäni oikein ääripään kamerapelkoinen ja kuvia vältellyt. Edelleen olen aikas jäykistynyt kameran edessä, vaikka yritänkin jännityksestäni päästä ja useammat kuvaukset jo koettuna. Kuvista sitä ei välttämättä huomaa ja kuvaajatkaan eivät ole asiaa laittaneet merkille, mutta tunnen sen itse. En ole täysin rento ja päästä irti, en siis ole kokonaan vapaasti oma itseni. Asiaan voi vaikuttaa oma sosiaalinen estyneisyys, minkä vuoksi on epätavallista olla täysin rennosti muiden ihmisten seurassa. Olen kuullut vinkkinä, että kannattaisi vetää överiksi kuvauksissa, että rentoutuisi, tämä on vielä toistaiseksi jäänyt toteutumatta. Oma pää luo itselleen rajoitteet, miltä pitäisi näyttää ja siitä on vaikea irtautua. (inhoan muuten sanaa "pitää") Yritän kehittää itseäni tässä asiassa ja no vaikka meni tämmöiseksi löperrykseksi..lyhykäisyydessään piti sanoa, että olen aika ylpeä siitä, että uskalsin hieman kokeilla jotain erilaista (kuva alla) ja oikeastaan tykkään kuvan häiriintyneisyydestä. :P

If someone doesn't already know, I've been very extremely camera frightened and avoided pictures. I'm still quite stiff infront of the camera, even though I try to change it and have already gone through several photoshoots. You can't necessarily see it from the photos and the photographers haven't noticed it either, but I feel it myself. I'm not completely relaxed and let go, so I'm not totally free and myself. My socially avoidant personality could affect this too, which is also the reason why it's uncommon for me to be totally relaxed with other people. I've heard a tip, that you should have a photoshoot to goof around and go over the top to relax, this has not been put to reality for now. My own head restricts itself, makes boundaries of what something has to look like and it's hard to let go of that. (I hate the word "have to") I try to work with myself in this and oh well, started blabbering here..but what I was going to say, was that, I'm quite proud of myself for trying something a bit different (picture below) and actually like the disturbness of the photo. :P

Mun asu  -  My outfit

Mekko/Dress:  Bodyline

Sukat/Kengät:  Bodyline
Kengät/Shoes:  Bodyline
Peruukki/Wig:  Gothic Lolita Wigs

Kaulapanta ja ranneke:  en muista merkkiä (käytettyjä)

Choker and wristband:  don't remember the brand (2nd hand)

Piilarit/Circle lenses:  loveshoppingholics

❤~ Saija Sasetar

[click]