Thursday, April 4, 2013

♡ Wearing lolita by myself ♡



Hei leidit ja herrat (jos täällä sellaisia myös käy)!
Tänään piti lähteä etsimään pikkuneidille vuorellisia kumisaappaita, kun tuolla on tommonen kurakeli ja silti vielä kylmää, ettei oikein toppakengät tai tavalliset kumpparit käy. Näin tässä sitten oivan tilaisuuden laittautua ja lähteä ihmisten ilmoille. ^__^

Taisin olla jotenkin erityisen massasta erottuva, kun jotkut ihmiset töllötti niin, että meinas silmät pudota päästä! Olin siis itsekseni ja lolitaan pukeutuneena, mistä olen kuullut joiltain, etteivät he uskalla loleilla yksin. On tietty mukavampaa, kun on jonkun toisen kanssa katseiden kohteena, kuin yksin, kun nämä suomalaiset eivät ole niin tottuneet ihanan laitettuihin neitoihin, vaikka lolita onkin yleistynyt hurjasti. Itseäni jännittää yleensä ainakin aluksi ja en oikeastaan pidä suoraan keskipisteenä olemista, mutta toisaalta nautin siitä hämmennyksen tuottamisessa..ehkä siksi tykästyin joskus nuorempana vaihtoehtoisiin tyylisuuntiin, on kiva näyttää ihmisille jotain tavallisesta poikkeavaa, vaikka nykyään erilaisuus onkin ns. normaalia ja jopa muotia.

Hei ladies and gentlemen (if some also visit here)!
Today I had to go look for wellington boots that have warm lining inside for my girl, because there's such a muddy weather right now and still cold, so not really the time for winter shoes or regular wellingtons. I saw this as a chance to dress up and go out a bit. ^__^

I guess I stood out from the croud today especially, because some people were staring so much, that their eyes almost popped out! I was all by myself and wearing lolita, of which I've heard, that some are afraid to wear lolita alone. Sure it's much nicer to be with someone to shere the looks, rather than alone, because these finnish people are not so used to see this kind of dressed up maidens, even though the amount of lolitas has increased quite alot. I get nervous at first and I actually don't like being directly the centre of attention, but on the other hand I enjoy causing the confusion..maybe that's why I got interested in alternative styles when I was younger, it's nice to show people something uncommon, though being different has become so to speak normal and even fashionable.


Löysin ihania legoja! Leikitäänkö teekutsuja? ^__^  /  I found some lovely legos! Wanna play teaparty? ^__^


Kävin syömässä Cafe Gopalissa, missä olin työharjottelussa vähän aikaa sitten. Siellä on todella maistuvaa kasvisruokaa ja sellaista intialaisvaikutteista, tietenkin tällaisena herkkusuuna piti saada jotain kakkutiskistäkin ja mussutin tommosta minttusuklaaneliötä..tykkään kovin tuosta kookos-suklaa-piiras-kakku-jutustakin. :P~

Kun tuolla kaduilla kävelin ja odottelin bussia, etenkin aikuisemmat miehet tuijotti kovin, sekä leppoisammat tädit ja mummot, sekä tietenkin lapset ja erityisesti tytöt..no en ihmettele, olisin varmaankin saanut jonkinlaisen kauneus-shokki-halvauksen, jos olisin lapsena nähnyt lolitan! En ole itse koskaan kuullut ikäviä kommentteja vierailta, pelkästään hyviä. Tänään noustessani bussiin, bussikuski(mies) sanoi, että hän luuli ihan, että olen elävä nukke, voiko parempaa kommenttia lolita saada? :D Lähinnä nuoret naiset katsoivat hieman nyrpistellen, ehkä heissä herää joku naiseusvietti ja haluasisivat itsekin pukeutua ja ovat lopulta kateellisia..ehkäpä. Paljon saa myös hymyjä ihmisiltä ja minähän hymyilen takaisin. ♡

I went to have lunch to Cafe Gopal, where I had my on-the-job-training a while ago. They have really tasty vegan food and kind of indian influenced, ofcourse as the nomnom-crazy girl that I am, I had to get something from the cake section and I had that yummie mintchocolate squares..I really like that coconut-chocolate-pie-cake-thingy too :P~

While I was walking the streets and waiting for the bus, especially more grown up men were staring, also some nice aunties and grannys, ofcourse little children and ecpesially girls..it's no wonder really, I would have gotten sort of beauty-shock-paralyzed, if I had seen a lolita when I was little! I have never heard any negative comments from strangers, only good ones. Today when I got on the bus, the bussdriver(a man) said to me, that he thought I was a living doll, can a lolita get any better comment than that? :D Mostly young adult women were gazing with a sour look on their faces, maybe they woke up some woman instinct and wanted to dress up too and were jealous in the end..perhaps. Got also a lot of smiles and I smile back ofcourse. ♡




Mun asu:  /  My outfit:

Takki / Coat:  Angelic Pretty - Melty Heart
Paita / Shirt:  Bodyline
Huppari / Parka:  Metamorphose
Hame / Skirt:  Angelic Pretty - Bunny chan
Sukat / Socks:  Bodyline
Kengät / Shoes:  Liz Lisa
Päähine / Headdress:  Angelic Pretty
Peruukki / Wig:  Gothic Lolita Wigs


Pidin tota takkia ihan ensimmäistä kertaa, ostin sen aiemmin tänä vuonna, mutta se ei oo kovin paksu ja ihan talvisen talven takki, mutta se on aivan ihana ja se istuu mulle täydellisesti! ♡ hihi
En oo enää oikein ostoslakossa, vaikka pitääkin olla vähän pihi ja ei törsäillä, mut nappasin tytölle pari yöhaalaria ja silmiin osui ihana pieni lolita-laukku, mitä oonkin etsiny ja heräteostoksena kukkapanta, kaikki H&M:ltä.

I wore the coat for the very first time, I bought it earlier this year, but it's not really thick and build for a cold winter, but it's absolutely lovely and fits me perfectly! ♡ hihi
I'm not really on a shopping break anymore, even though I still can't afford to really spend money, but I got my girl some sleepwear and this cute little lolita-bag cought my eye, exactly what I've been looking for and as an impulse buy, a flower headband, all from H&M.





Mitä ootte itse mieltä lolitaan pukeutumisesta yksinään?

What do you think about dressing up with lolita alone?

❤~ Saija / Sasetar


45 comments:

  1. Ihan rehellisesti..Minusta on TODELLA outoa kun "yksin loleilusta" tehdään niin iso asia..^^'' Minä pukeudun lolitaan aina yksin, en ole koskaan ollut jonkun toisen kanssa loleilemassa. Joka kerta lolitassa menen ulos yksin. Jotenkin tuntuu että yksin kulkevaa lolitaa tujotettaisiin vähemmän kuin sellaista laumaa. Tietysti mulla ei ole mitään kokemusta siitä :D Mua tuijotetaan, joo, mutta kyllä ne tuijottaa mua vaikka mulla on tavallisetkin vaatteet (oon niin ruma että kaikki tuijottaa riippumatta mitä mulla on päällä :D) joten tuijotus ei ole mulle mikään big deal. Ja jos on valmis pukeutumaan loliin seurassa, niin mun mielestä pitäisi olla valmis pukeutumaan siihen yksinkin..^^ Se on muotia, ei mikään syövän parannuskeino. Ei pidä ottaa niin vakavasti :D

    Mutta tuollaiset elävä nukke kommentit on ihania ja niistä tulee just sitä tarvittavaa itseluottamusta! ^^

    Ja tietysti, olet taas ollut ihan super söpönä liikenteessä ^^ Tosi mahti asu, jälleen :D

    Ja onnea ostolakon loppumiseen, mulla sama XD Toivottavasti saat tilailtua kaikkea ihanaa :) Opintotuki lähtee niin että viheltää, woosh!! :D

    ...Ja vien sun paketin huomenna postiin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitoksia ♡ kiva kuulla, että tykkäät!

      Sun pitäis ehdottomasti tavata jotain muita lolitoja, saisit paljon inspistä siihen pukeutumiseen! Luulen, että jos sua tuijotellaan, nii se johtuu siitä, et oot niin pikkuinen ja söpö. ^__^

      Delete
  2. Itselläni ei varsinaisesti ole mitään "lolita ystävää", jonka kanssa pukeutua, niin jos menen ulos loleissa, olen yksin / perheeni kanssa. Kyllähän ne (nyrpistelevät) katseet on helpompi ystävän kanssa ottaa vastaan, mutta yksin on myös ihan kiva olla. Itseäni jännittää kyllä aina mutta ne kivat katseet ovat aina mukavia :) onhan se aina rohkeaa mennä yksin hieman huomiota herättävämmässä asustuksessa. Mutta on aina superkiva nähdä Suomessa jotain poikkeavaa!
    Ja vaikka kesällä olin pienen paikkakuntani cittarissa ihan täysin sweeteissä, niin useimmat ehkä vilkaisivat hymyillen eivätkä sen koomin välittäneet edes. Itsekin jos nään lolitan, niin pyrin aina hymyilemään tai jotain. Ja jännitystä voi poistaa vaikka kuuntelemalla söpöistä nappikuulokkeista vaikka musaa. ^^

    Ihana muuten tuo takki! Näyttää niin suloiselta mutta silti keväisen lämpimältä. Ja myös tuo H&M:än laukkulöytö on ihastuttava ja täydellinen lolitaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanainen ja laukku oli kyllä just nappiin ja se kökötti suoraan mun edessä, kun menin liukuportaat lasten osastolle. :D

      Varmaankaan ei ole enää niin outoa, että joku on erilainen, joten ihmiset ovat jo tottuneet erikoisiin ulkomuotoihin. Usein erilaiset tyylit on jotain rajua ja voisi kuvitella, etteivät esim nuorten vanhemmat pitäisi, mutta lolita on jotenkin niin viaton ja feminiininen, että se saa ihmiset hymyilemään. ♡

      Delete
  3. You look so cute! :D:D And I want your bag!<3 Since I'm the only Lolita I know in my town, I always wear Lolita alone :S Well sometime I have dressed in semiLolita with a friend of mine though :P I think it's kinda uncomfortable especially when I'm all alone, but it's nice in the summer when the town is filled with tourist that thinks it's pretty cool :D (Most Norwegians are, unfortunately, boring people who don't like things unfamiliar :( )

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aaws~ thank you sweetie <3
      There are those boring stiff people here too, who don't like anything new or different. Hihi, you are one tourist attraction at your town..cute! :)

      Delete
  4. Kuten muutkin ovat tässä jo kertoneet, ei minullakaan täällä pohjoisessa ole yhtään ketään, jonka kanssa voisi edes loleilla. Tai näyttää muutenkaan erikoiselta. Ja pikkukaupungissa tuijotetaan ehkä aivan erityisen paljon, vaikka ei niin erikoiselta näyttäisikään, mutta toisaalta täällä ei uskalleta juurikaan tulla puhumaan mitään. Se on vähän sääli, olen nykyään avoimempi keskusteluille tuntemattomien kanssa, ja on aina vain mukavaa, kun joku tulee kommentoimaan jotain. Minäkään en ole niitä negatiivisia kommentteja saanut oikeastaan koskaan. Olen tässä vuosien varrella tottunut tuijottamiseen, eikä se enää ahdista niin kuin teininä, ja silloin kyllä ahdisti todella paljon. Mutta siitäkin huolimatta halusin aina näyttää omalta itseltäni *taputtaa itseään selkään* Jäinpäs jaarittelemaan.

    Luulen, että erityisesti tuo korkkiruuvikiharainen vaalea peruukki tekee sen nukkemaisuuden. Oikein sellaista stereotyyppistä posliininukketyyliä, ihanaa <3 Jos sinulla olisi ollut suora ruskea peruukki, koko asu olisi näyttänyt ihan eriltä. Jännä juttu, olenkin tässä kaipaillut lisää peruukkeja, ne muuttavat ulkonäköä niin paljon, ja helposti. Ja oi nuo kakkuduplot, iih!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihhih..jaarittelut on kivoja ^__^
      Peruukit..ah..miten voisinkaan elää ilman! En enää ehdi tekemään kampauksia ja en jaksa värjäillä tukkaa, joten peruukit ovat iso apu. Mä niin rakastan noita klassisia makkarakiharoita (kyllä, sanon niitä niiksi, kun en joskus pienenä tiennyt oikeaa nimitystä ja nyt sana on jo juurtunut), se on niin old-school lolitaa ja juuri sellaista, mitä olen ihannoinut silloin pieneneä. ♡

      Tässä kohta 1,5v pikkukylässä asuneena oon huomannu ton, että aina tuijotetaa, vaikka seisoisit pihalla. Kaupungissa ei kytätä jokaisen jokaista liikettä, mutta täällä taas ihmiset moikkailee, ei tietenkään kaikki, mutta useimmat kävelijät. Mulle usein kaupungissa asuessa rupesi vanhukset juttelemaan vaikka bussissa tai bussipysäkillä, jäin aina niiden kanssa rupattelemaan. ^__^

      Delete
  5. Minäkin loleilen usein yksin. Jos pukeutuisin lolitaan vain kun näen muita lolitoja, pukeutuisin todella harvoin, koska harrastan tätä oikeastaan yksin. Minulla yksin pukeutumisessa ei siis ole ongelmaa.

    Pääh, en nähnyt sua kun tulit Gopaliin, sanottiin kyllä että kävit. ^^

    Marika

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sun ihan perusihanainen tyyli on jo niin elegantti ja lolitamainen! ♡

      Pitää tulla uudestaan mussutuksille, oli jo ikävä ruokaa ja kakkusia. :3

      Delete
  6. mieki oon monesti liikenteessä yksin, loleissa tai goottikuteissa tms. erikoisissa vermeissä ja kyllähän ne ihmiset täällä pohjoisen perämetässä tuijottaa :D saattavat tuijottaa tosi kauan aikaa ja vielä monttu auki. Yleensä törkeesti tuijotan takaisin mutta osa ei välitä siitäkään. tottakai saa katsoa kun joku on pukeutunut erikoisemmin mutta monta kymmentä sekunttia kun toljotetaan monttu auki niin on se aika törkeää :D
    päin naamaa kukaan ei enää tule sanomaan mitään mutta selän takana jauhetaan, kaikista paras on ollu kun löysin itsestäni kuvia ja huorittelua yheltä keskustelulaudalta -.- Voi että ihmiset osaa olla niin (painokelvottomia sanoja tähän)

    Mutta sie näytit oikein suloiselta ja tuo peruukki on ihana <3 ja voi vitsit mitä dubloja! miks noita ei oo ollu silloin ku mie oon ollu kersa! hä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ja kumarrus ♡

      Toi monttu auki-reaktio saa mut repeileen ja on tosi vaikea pidättää etenkin ittekseen naurua, ihmiset näyttää niin hassuilta. Tänäänkin kun täällä tuppukylässä odottelin bussia, niin jokainen auto hidasti ja suu auki toijotti..lol (>_<)

      Harmi kun on tommosia ilkeitä otuksia, mutta haters will hate, ei sille voi mitään. :/
      Musta oli tässä jossain foorumilla kuva ja topic oli ita-lolita, ihana sama mikä olen, toteutan vain omia tyylijuttujani ja jos se ei jotain miellytä, niin olkoon. :P

      Delete
  7. Mä pukeudun lolitaan oikeastaan aina yksin koska taidan olla koko paikkakunnan ainoa lolita! Hyviä kommentteja vaan oon saanut, etenkin mummoilta ja mustalaistytöiltä XD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mummot tykkää! :D

      Kauheasti yksinäisiä lolitoja, pitää nyt kehittää joku suuri lolitojen ystävytyssuunitelma. ^__^

      Delete
  8. Siis mikäs siinä? =D miksi pitäisi olla muita mukana että voi pukeutua joihinkin vaatteisiin. Nimittäin yksi parhaista ystävistäni pukeutuu lolitaan päivittäin ja kokoajan, eikä hänellä ole muita kun lolita vaatteita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon tätä miettiny ja ihmetelly juurikin, kun jotkut eivät pukeudu ollenkaan yksin. On kaiketi monenlaista lolitaa, ne jotka pukeutuvat siihen joskus ja ne jotka ovat omaksuneet sen ainaiseksi tyyliksi. Onhan noita erilaisia tyylejä tuolla katukuvassa vaikka kuinka monta! :D

      Itse en voisi lolitaa pitää jatkuvasti, taidan olla liian käytännöllinen ihminen ja no, välillä ihan vaan laiska, mutta tykkään sellaisesta arkisesta söpöstely tyylistä ja sitten kun haluaa pukeutua siistimmin, niin lolita ihanuudet päälle. ♡

      Delete
    2. aa niin =D aivaan . muuten toi takki on tosi kiva =) näin juuri eilen yöllä helsingin juna-asemalla naisen jolla oli tuo takki:D olitko sinä ?

      Delete
  9. Minusta on ihanaa että jotkut lapsenkin omistavat ja lasten kanssa liikuskelevat jaksavat panostaa ulkonäköönsä näin, eivätkä pukeudu rumiin tuulipukuihin, liho 40 kiloa ja tuijota murhaavasti jokaista naista joka pukeutuu sievästi tai seksikkäästi :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Reps..tää on niin hyvä! xD
      Jos laiskistun, niin tuossahan on mulle hyvä jatkosuunnitelma.

      Delete
  10. Itsekkin eniten yksin pukeudun lolitaan. Moni "normaali" koulutoverinikin välillä ksyy että eikö mua 14-vuotiaana yhtään pelota mennä yksin röyhelömekossa pitkin kyliä, mutta yleensä vaan totean että ei. Kyllähön minäkin niitä pitkiä ärsyyntyneitä ja häijyjä katseita saan ja huutoja perään mutta siihen on jo tottunut.
    Silloin tällöin näen keskustassa lolita kavereita.

    Muuten ihana laukku <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muistan, että sillon teini-iässä, tyypit huuteli ilman syytäkin! No muistan kyllä kun puoli koulua oli ihan pölvästinä, kun mulla oli peruukki päässä. :P

      Delete
  11. I am sure that you atract attention wherever you go, because you look so cute! Just like a living doll :) Amazing!

    http://gamesoffashion.blogspot.com/

    ReplyDelete
  12. Itse en edes saa loleilla yksin... Olen 14-vuotias ja äitini ei ole ehkä ihan ymmärtänyt lolitan perimmäistä ideaa, hän pitää sitä kostyymina ja "lolita-asuna" enkä saa pukeutua loleihin muuten kuin coneissa tms. tapahtumissa, joissa kukaan ei pidä mekkojani outoina. Äitini on ehkä vähän ylisuojelevainen, mutta kai hän ajan kanssa tulee antamaan minulle enemmän oikeuksia. :) Eli itse en oikein voi tuohon ottaa kantaa, tosin Frosbiten aikana olin syömässä ns. normaalisti pukeutuneiden kavereiden kanssa ja silloin muhun vähän katseita kiinnitettiin, enkä ehkä tykännyt siitä kun kyseessä oli pikkuinen ravintola. Sen sijaan Helsingin keskustassa voisin kävellä lolitavaatteisiin sonnustautuneena aika vapaasti, varsinkin kesällä kun silloin on paljon muitakin loleja liikkeellä ^_^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voin toisaalta ymmärtää äitiäsi, varmaan kun on itselläkin jo hieman ikää ja lapsen saatua perspektiivi muuttuu ja kummasti ymmärtää omia vanhempiaan paremmin. :P
      En usko, että äitisi pitäisi mistään muunkaan laisesta pynttäytymisestä, oli tyyli mikä tahansa, mutta parin vuoden sisään asia varmaan helpottuu ja voit tietty koittaa selventää äidillesi, mistä lolitassa on kyse.

      Nuorempana lolitana ei välttämättä tarvitse olla yliampuvasti laitettu, kun pukeutuu lolitaan, tämä käy ehkä niihin coneihin tai muihin erityistilanteisiin, mutta arkisempana asuna tai viikonloppuisin voisi kokeilla sellaista kevyempää söpöä ja tyttömäistä tyyliä, pienillä lolitan vivahteilla...hmm..tästä tulikin ihan postausidea. :D

      Delete
    2. Pakko vastata tähän sillä olen itsekin pukeutunut kyseiseen tyyliin 14-vuotiaani ja sain kyllä riittämiin katseita sekä kiellon äidiltä olla liian huomiotaherättävä. En haluaisi olla inhottava mutta jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt kuunnella äitiä, sillä kyseinen tyyli oli minulle pelkkä vaihe ja vei turhan paljon energiaa ja rahaa. Monet riidat vältät sillä kun pukeudut tyttömäisesti ilman suurempia kostyymeja ja myöhemmin, jos intoa vielä riittää saatkin sitte tehdä mitä haluat..

      Delete
  13. Rakastuin tohon hamsteriin tuolla sivupalkissa, vähän piristystä koeviikkoon hihihi <3xD!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi ♡ Brownie on niin söpis pikku hömppäotus. ^__^
      Tsemppiä koeviikkoon!

      Delete
  14. Hahhah, tiedän tunteen kun ihmiset töllää. Mulla oli tuossa turkoosit hiukset ja muutenkin hieman erikoinen habitus hetki sitten ja tölläämisen lisäksi tuli myös huutelua -.- . No, oon jo oppinut oleen välittämättä :)
    xo, L
    http://laralizard.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yayy..hyvä olla välittämättä! Näytit varmasti tosi nätiltä! ^__^

      Delete
  15. naw you look so cute *3*
    I know that feeling when you first get nervos and stuff like that :)
    You should be happy that you never hear negativ comments because where I live (i live in Germany) many People are not like that :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you sweetie ♥
      That's too bad, hope you will hear more nice things in the future and less negative ones :)

      Delete
  16. Pitkän aikaa teininä en uskaltanut yksin pukeutua lolitaan, vain tapahtumiin menin mekoissa. Mutta lukion aikaan täällä 3000 asukkaan kylässä uskaltauduin alkamaan pukeutua lolitaan päivittäin ja piankos kylä tottui. Ensimmäistä kertaa kun olin liikkeellä, aiheutin lähes auto-onnettomuuden, mutta koska kaikki tuntevat kaikki vähintään naamasta ja väki ei vaihdu, olen kuin luonollinen osa kylää nykyään, kaikki tietävät että aa joo se on toi, eivätkä eväänsä lotkauta asuilleni. Kaupungissa saan paljon enemmän huomiota kun päivittäin täällä, mutta siihenkin on jo tottunut näiden kuuden vuoden aikana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih ♡ ihanan sulosta! Teidän kylän oma lolita. ^__^

      Mä voisin muutta jonnekin kans ja ruveta hömpäks-lolita-kissa-tädiks. Sit kaikki tuntis mut ja lapset kertois jotain häröjä tarinoita ja muuta semmosta. :P

      Delete
    2. Kati is the only lolita in the village ;DDD

      Delete
  17. Ahhh so very pretty ♥
    As of yet, I wouldn't dare to go out in Lolita all by myself here in Vienna. Once I went out wearing a hairbow and got harrassed and insulted, even though I was with friends, so I'm really insecure about it. But I'm thinking of going to a meet up here in Vienna so I can meet some other people wearing the fashion and hopefully gain some confidence!

    Your coat is really lovely, it looks really cute with the boots too! :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. That's awful! :(
      You should definetly go to the meetup, have fun and get more cofidence in lolita-style! ♡

      Delete
  18. I don't think I could do it yet, even though my town is full of very weird people. That's why I'm starting with alternative fashion and then moving up to lolita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih..you should try to do it in stages, wear something loliable little by little. ^__^

      Delete
  19. Siis oot vaan niin tosi nätti, ihanat vaatteet!^^ Olisin niin onnellinen kun kaduilla näkyisi yhtä suloisesti pukeutuvia ihmisiä kuin sie! <3

    ReplyDelete
  20. Wow Your style is veeery sweet Dear.
    What's ur nationality, would u like to send a postcard each other?

    ReplyDelete
  21. Löysin ton saman laukun H&M: ltä ja meinasin ostaa, mut mulla oli vaan kymppi ja se makso sen jotain kakstoista euroo xD pitäneepä mennä huomenna osteleen ;) oot niin nätti ja ihana, tulisit vierailee tänne meilleppäin ;)

    ReplyDelete

Jaa ajatuksia, teidän kaikkien kommentteja on ihana lukea! ♥

Share your thoughts, I love reading all of your comments! ♥

!! NOTE: I don't do follow for follow !!

Note: Only a member of this blog may post a comment.