Moi murut ^___^
Mulla on varmaan joku käännöskohta elämässä tai sit ikäkriisi tai jotain.. Mulle pärähti kauhee ahdistus elämästä tässä keväällä kun työkkärin tätin kans katottiin asioita ja kun työkokeilun jälkeen sain tietää, ettei kissakahvilalla ole varaa palkata mua vakituisesti. Mahdollisuutena oli myös ammattikorkea, jotta voisin saada edes vähän sen tonnin yli palkkaa kuukaudessa kahdelle hengelle. No jos menisin kouluun, olisin siellä 3,5v, sitten jos edes saisin töitä pian, olisin siellä vähän aikaa, että saisin asuntolainan, että vihdoin pääsisi omaa kotia laittamaan, niin voisin olla ehkä 40v kun alkaisin maksamaan omaa asuntoa. Siihen asti pitäisi kykkiä vuokra-asunnossa, missä sairastuu jatkuvasti. No hain nyt sitten muuten vaan kouluun, ei sinne ole pakko mennä, mutta en edes päässyt, se siitä sitten.
Hi darlings ^___^I'm probably having some kind of a turning point in my life or and age crisis or something.. I started to have anxiety about life this spring when we were checking things with unemployment office lady and after my work triap period foudn out, that the cat cafe can't afford to hire me full time. One of my possibilites was also a university, so that I could earn something over the basic 1000€ a month for the two of us. Well if I were to go to school, would be there for 3,5 years, then if could get a job soon, would be there for a while, so that could get a mortgage, so could finally start making that own home, would be around 40-years-old when starting to pay for an own place. Till then would be stuck in a rental-apartment, where getting sick all the time. Well I applied to school, because wouldn't be forced to take the place, but didn't even get it, so that's that.
Elämä alkaa jo olemaan aika pitkällä, kun mittarissa on piakkoin 30v, ei ole työtä tai mitään isompaa työkokemusta, koulutusta jolla pääsisi suoraan ammattiin, omaa asuntoa, pahemmin mitään. Olen elänyt nyt kymmenen vuotta minimi-rahalla, ilman mitään ylimääräisiä, se ei oikeastaan ole elämistä, vaan jokseenkin pärjäämistä. Ne jotka näin elää, kyllä tietää. Köyhyys näyttäytyy Suomen kaltaisessa maassa hieman erilailla, se ei ole niin selkeää ja päälle päin näkyvää, se ilmenee parhaiten huonona terveytenä ja syrjäytymisenä. En halua, että köyhyys vaikuttaa omaan lapseeni yhtä paljon, kuin se on vaikuttanut omaan elämääni ja siksi alkaisi olemaan kiire oikeasti saavuttaakin jotain.
Life is starting to be quite far, when almost turning 30, having no job or any bigger job experience, education that would lead straight to a profession, own apartment, or nothing much. I've lived for ten years on a minimum financial aid, without anything extra, well it's basically not living, but barely making it. Well those who live like it, knows. Poverty in countries like Finland shows itself a bit differently, it's not so clear and visible, but occurs in things like bad health and social exclusion. I don't want that poverty affects my daughter's life as much as it has influenced my life and that's why it's about time to start achieving something.
MUTTA, miksi mun pitäisi elää kuin orja minimipalkalla ihan sen takia, että jokseenkin saadaan ruokaa ja pärjättyä tässä oravanpyörässä, elää surkeana, luultavasti saada joku sairauskohtaus tämän huonon kehoni kanssa, jos sitä alan vielä enemmän rääkkäämään..samalla pomot vaan rikastuu. Tässä maailmassa ihmisten tuloerot on ihan kauheat ja nyt Suomessa oikeistohallituksen myötä menee asiat niin älyttömän paljon perseelleen, että huhhuh. Kaikki nyhdetään sieltä vähäosaisempien puolelta, millä ei todellakaan saada tätä maata nousemaan, vain rikkailla on varaa hyvään elämään, kunnollisiin palveluihin ja terveyteen. Ei se ruoho aina niin vihreää muuallakaan ole, mutta silti miettinyt, että jos täältä vaikka lähtisi pois. Eläminen pitäisi olla elämän eteen, ei pomojen eteen.
BUT, why should I live like a slave on a minimum wage just so we get a little bit food and manage in this rat race, me miserable, probably get some seizure for wrecking my crappy body, if I start to abuse it even more..on teh same time bosses getting richer. In this world income gap is so massive and not in Finland with the new right-wing government in Finland, things are getting from bad to worse. Everything is taken from the less fortunate side, which definitely won't make this country rise towards better times, only the rich have possibilities for a good life, proper services and health. The grass is not always so much greener in other places, but still been thinking, if would just leave and go somewhere else. Living should be done for the actual living, not for bosses.
En tiedä kiinnostaako teitä mun höpinät vai ootteko täällä kattomassa asukuvia tai muuten vaan..omaan blogin ihanuus on paljonkin siinä, että sinne saa postata mitä haluaa ja minä nyt höpisen tänne mietteitäni. :P
Joo joo, kauheeta rutinaa, mut tää paranee loppua kohti, lupaan. ;)
I'm not sure if you're interested in my blabbering or if you're here to just see outfits or something..one really good thing about having an own blog, is that van post there what ever feel like and now I'm talking about some things that has been on my mind.Yeah yeah, horrible ranting, but it gets better towards the end, I promise. ;)
Tässä jossain kohtaa kirjotin facebookiin, että tätäkö se "aikuisen" elämä on? Täysin aikataulutettuja päiviä, menoja ja tekemisiä jokaisen päivän jokaiselle hetkelle ja seuraava pieni väli hengähtää on viikkojen tai kuukausien kuluttua! Tähän elämään kun ei edes mahdu ihmissuhteita! Vielä joskus parikymppisenä elämä oli aurinkoista ja iloisempaa, vaikka oli ties mitä ihme draamoja ja koulua ja muuta. Silloin oli aikaa istua kahvikupin ääressä lukemassa kirjaa tai lähteä puistoon katselemaan pilviä tai piirtelemään. Aito elämänilo on kadonnut jonnekin ja suurin osa kaikesta on vain suorittamista, siitä tulee stressiä, koska asioista ei nauti. Paljon tätä iloa söi masennus Ninnin (mun rakas kissakumppani) kuoltua, jonka jälkeen en ole oikein piirtänyt ollenkaan, inspiraatio siihen lopahti. Vaikeasta masennuksesta kesti pitkään nousta yhtään ylöspäin ja raskas menetys vei osan mua mukanaan.
At some point recently I wrote to facebook, that is this about being an "adult"? Completely scheduled days, goings and stuff to do on every moment of every day and the next little time that can catch a breath is after weeks or even months! To this kind of life can't even include any relationships! When was somewhere around 20, life was sunny and more joyful, even though had some weird dramas and school and other stuff. Then I had time to sit with a cup of coffee reading a book or to go to a park to watch clouds pass by or draw in my sketchbook. The true joy of life has gone somewhere and everything is mostly just executing, with a long run it becomes stress, because not enjoying things. Alot of the joy was eaten by depression after Ninni (my dearest cat companion) died, of which after haven't really drawn at all, inspiration just stopped. It took a long time after got up from the difficult depression and the hard lost took some of me with it.
Bloggaamisessa mulla on ollut intoa mukana, ainakin aiemmin, tuntunut välillä, että tästä on tullut liiankin rutiinia monissa asioissa. Tykkään näyttä teille juttuja ja kuvia kaikista tapahtumista ja miiteistä, välillä kuitenkin mietin, että ootteko niihin ihan kyllästyneitä? En oikein ehdi postata monesta asiasta, mistä haluaisin ja oon suunnitellu, kaikkee vaan tapahtuu niin paljon.
With blogging have had some spirit with me, at least before, sometimes felt like this has become too much of a routine. I like to show you things and pictures of all kinds of events and meetups, but wondering, if you are completely bored with them? Don't really have time to post about many things, that would like to and have planned, so much is happening all the time.
Toukokuu on ollu kauhean kiireinen ja kesä näyttää vähän samalta, reissaamista, tapahtumia, miittejä, ehkä jotain kuvauksiakin voisi ehtiä. Niissä väleissä kun kerään vähän voimia seuraavaan juttuun, en sitten muuta jaksakaan. Tämä on kovasti ahdistanut jo valmiiksi, enkä halua tehdä näin, miksi mun pitäisi? No kaikessa pitäisi olla mukana tai jää ulkopuolelle ja se on mulle ihan kamala paikka, jäänyt pahat traumat. Nyt kun on vähän kavereita näissä skeneissä ja tuntee ihmisiä ja mukana asioissa, ei haluaisi siitä päästää irti. Mä haluun kuitenkin jotain muuta..en miettiä seuraavaa tapahtumaa ja reissua ja muuta, silloin viikot vierähtää kamalan nopeeta ja hupsista, meni taas monta kuukautta aika eteenpäin.
This may has been super busy and the summer looks like the same, traveling, events, meetups, maybe some photoshoots could do. In between when gathering strength to the next thing, don't have energy for anything else. This has already given me anxiety, don't want to do it like that, why should I? Well kind of have to be a part of everything or will be left outside and that's a terrible things for me, because of some bad traumas. Now that having some friends in these scenes and know people and a part of many things, don't want to let them go. I'm still wanting something different..not to think of the next even and trip and stuff, then weeks will go so fast and whoops, again several months passed by.
Haluan rentoutta, vapautta ja läsnäoloa. Haluan lähteä metsään, jos siltä tuntuu ja leikkiä ilmapallolla tyttäreni kanssa, kun hän sitä pyytää. Haluan istua takapihalla juomassa teetä ja kuunnella tuulen tuomia viestejä jostain kaukaa. Elämässä kiirehtiminen ja hosuminen vie vain kaiken ilon ja ei ehdi kunnolla keskittymään. Haluan olla täysillä mukana ja läsnä kaikessa mitä teen. Tämän irtautumisen ja oman elämän harmonian ajattelu on jo tuonut hymyn huulille, kuin taakka tippuisi harteilta. Vapaus. ^___^
Meillä oli tytön kanssa eilen tosi ihanaa, kun lähdettiinkin vähän metsäileen päiväkodin jälkeen. Istuskelin pienen puron reunalla ja katselin kun mussukka siinä leikki veden kanssa ja sen jälkeen seikkailtiin pusikossa ja keräiltiin söpöjä käpyjä. Ei ollut kiire minnekään ja voitiin vain nauttia. Tätä lisää!
I want relaxing, freedom and presence. I want to go to the woods, if I feel like it and play with a balloon with my daughter, when she asks. I want to sit in the backyard drinking tea and listening to the wind bringing messages from afar. In life hurrying and fussing takes all the joy out of everything and don't really focus on anything. I want to be wholeheartedly involved and in the moment with everything I do. This thinking of breaking away and my life harmony has already brought a smile to my face, just like a huge load has been removed from my shoulders. Freedom. ^___^We had a really lovely time with my girl yesterday, when after kindergarten we went to a forest. I was sitting down next to a little stream and watched how my darling was playing with the water and after that we went to have a little adventure in the bushes and collected cute pine cones. There was no hurry to get anywhere and we could just enjoy, more of this please!
Aion yrittää tehdä asioita silloin kun siihen on fiilistä ja inspiraatiota, jos lykkään sitä "sitten kun" aikaan, innostus lopahtaa ja ei se ole enää sellaista. En aio rääkätä itseäni liikaa, vaan olla kiltti keholleni. Yritän lisäämisen sijaan vähentää ja luopua. Koitan tasapainottaa ja kaivaa vähän omaa itseäni esiin.
I'm gonna try to do things when I have the feeling and inspiration for it, if postponing it "when" and "after" something, the excitement drops and it's not the same anymore. I won't put myself through too much, but going to be kind to my body. Instead of adding something, will try to lessen and give up. Trying to balance and dig myself out a bit more.
Mua on inspannut kovasti musta ja mustat asut, hassua sinänsä, kun kesä alkaa ja olisi hempeää, kevyttää ja kukkaista, niin meitsi haluaa laittaa vaan mustaa päälle. Tajusin että se voi olla uudistumsen hetki, musta on muutoksen väri! :)
Tässä kuvia vähän mun asusta, kun lähdin Helsingistä kotiin päin viimesimmällä reissulla, kiertelin ravintolapäivän herkutteluja, join teetä ouncessa ja selailin vanhoja vieraskirjoja. Missasin yhdet kuvaukset, koska lähdin mun yöpaikasta, jätin avaimen sisälle, kaveri oli jo lähtenyt ja tajusin pihassa, että mun puhelin on sisällä! No sain sitten läheisessä baarissa nettiyhteyden kaveriin ja hänen isä tuli tuomaan vara-avainta. Kauhea sähläys! x) Ostin muuten vihdoin kokomustan jsk-mekon, mikä on ollut pitkään hakusessa ja nyt löysin sopivan!
I have been inspired by black alot and black outfits, funny really, because it's the beginning of summer and would be the time for feminine, light and flowery things, I'm just wanting to wear black. I realized it's the moment of renewing, because black is the color of change! :)Here's some pictures of my outfit, when was leaving home from Helsinki on my latest trip, was strolling around eating restaurant day things, had tea at the ounce and browsed through some old guestbooks. I missed a photoshoot, because was leaving from the place I was staying, left the key inside, my friend had already left and when I got outside, realized my phone was indoors! Well I got in touch with my friend via facebook at a nearby bar and his dad came with the spare key. Huge hassle! x) Btw I finally bought an all black jsk-dress, which been looking for a long long time and now found a perfect one!
On tosi hyvä fiilis tästä päätöksestä, että elämä lähtee uuteen suuntaan. En tiedä täysin vielä minne tai millä tavalla, mutta jostain täytyy aloittaa. ♥
I have a really good feeling about my decision, that life is going to head in a new direction. Don't know where or how yet, but gotta start somewhere. ♥
❤~Saija Sasetar
Tykkään katsella sinun kuvia, kun ovat niin nättejä. Tykkään myös lukea kaikenmoista tekstiä jota raapustat, vaikka asiasisi ovat toisinaan hieman raskaita. Toivon että asiat lähtisivät kohdallasi rullaamaan kivasti eteenpäin. Paljon voimia ♥ Ja tuo iltapäivä tyttäresi seurassa kuulosti just parhaalta! :-)
ReplyDeleteMinulla on samoja tuntemuksia ja omaa oloa helpotti siun teksti. Tuntuu ihan järjettömältä opiskella ammattiin ja olla sitten töissä 24/7 ettei nää rakkaitaan. Jaksamisisa sinullekin *hali* <3
ReplyDeleteIhania kuvia, pidän kovasti mustan yhdistämisestä hempeämpään väriin. Ja vielä tuolla ulkona on niin kylmäkin että ehtii sitä myöheminkin kesäisemmin pukeutua ^_^
Elämä aikuisena on välillä uskomattoman epäreilua ja kamalaa. Sitä itsekin aina miettii kauhulla, mitä tulevaisuus tuo - mä näen lähinnä sitä köyhyyttä ja syrjäytymistä ja sairastumista, koska vaikka sitä miten sanotaan muuta, ei elämässä pärjää mitenkään ilman rahaa. Ei sitä tarvitse olla paljon, mutta jos ei ole edes sen verran että tulisi säällisesti toimeen, niin sitten ei ole mitään. Ei terveellistä ruokaa, ei harrastuksia, ei röyhelöitä. Yritän olla ajattelematta asiaa mahdollisimman paljon ja hautaan itseni töihin ja projekteihin ja keskityn siihen, miten hyvin mun asiat nyt on. Eskapismi on kova juttu, ja sitä sun blogisi mulle edustaa - musta on ihanaa lukea hattarasta ja keijuista ja kaikesta siitä, mitä täällä tarjoat. Joten toivotan minäkin voimia ja sitä, että hyvää muutosta tapahtuisi! <3
ReplyDeleteTuli jotenkin surufiilis sun puoleta tätä alkua lukiessa :( Tsemppiä sinne, kyllä elämä järjestyy vielä ^_^ ootko miettinyt jotain oppisopimusduunia? Saisit palkkaa, koulutus ois lyhkäsempi ja saisit ammatin? Tai sitten muuttaisit pienemmälle paikkakunnalle jossa asunnon saa halvemmalla? En tiedä onko ulkomaille muuttaminen kunnollinen vaihtoehto, niinkuin itsekin sanoit. Työllisyystilanne tuntuu olevan kaikkialla tosi kehno ja Suomessa valitettavasti nämä sosiaalietuudet ovat sieltä parhaasta päästä vaikka nyt huononevatkin.
ReplyDeleteMistä sitä tietää vaikka kymmenen vuoden päästä olisit hyväpalkkaisessa duunissa ja asuisit omistusasunnossa :) Kaikkea aikansa, niin tuota rahallista ahdinkoakin. Kyllä jossain vaiheessa helpottaa.
Aikuisuus on aikamoista vastuunkantamista. Ei täälläkään helppoa tietä kuljeta. Kaksi yliopistotutkintoa koitan paukuttaa loppuun, teen kahta duunia (noin 45-70h) viikossa ja elääkin pitäis keretä :D
ReplyDeleteIkäkriisiä itselläki... Enää 2 vuotta ja olen 30. En ole päässyt oikein mihinkään.
ReplyDeleteEniten itseä ahdistaa tulevaisuuden työkuviot ja sellaiset, kun töiden saaminen on kauhean hankalaa. Elän aika säästöliekillä vain rahan säästämiseksi. Omistusasunnosta itsekin aina haaveillut, mutta se taitaa jäädä haaveeksi.
Kavereita on vähän ja miitteihin ja coneihin en todella usein pääse, joten ilonani on huudella Internettiin ja toivoa, että joku kuulee.
Tsemppiä sinnekin ja silleen. Itselläni on sentään vain itseni huollettavana...
Tuli ihan surku sun puolesta, ja niin monen muunkin jotka joutuu kituuttamaan ihan minimitoimeentulolla. Mun lähipiiristä suurimmalla osalla on ihan sama tilanne ja se on raskasta katseltavaa. Elän itsekin ihan kädestä suuhun tällä osa-aikaduunilla, mutta olen jo jotenkin tottunut elämään säästöliekillä. Sulla on vielä itsesi lisäksi tytär elätettävänä. Ihanaa kun mietit hänen tulevaisuuttaan, vaikka vastuu on raskas. Nostan todellakin hattua, kun olet selvinnyt tästä kaikesta ja tulet varmasti selviämään jatkossakin! ♥ Tsemppiä muutoksiin ja uusiin tuuliin, kannattaa todellakin rohkeasti lähteä kokeilemaan uusia juttuja ja vaihtoehtoja! :) Aina kun yksi ovi sulkeutuu niin niitä avautuu lisää :)
ReplyDeleteOot rohkea kun kirjotat niin sua lähellä olevia asioita. :) Mullekin tuli surku tästä ja vielä surumpi kun vaikutit kuitenkin kiitolliselta ja positiiviselta. Helpotti myös omaa pahaa oloa kun ei tiedä olevansa yksin. Mä oon aina ajatellut että työ on sellainen hyvä sidekick ja sitä voi tehdä sopivan verran mutta en anna sen viedä kaikkea rajallista aikaani tässä maailmassa! Onneksi sulla on myös näitä lukijoita tsemppaamassa, ja sun kuvat piristää, tykkään niistä. Ja mäkin oon hidastanut omaa elämää vähentämällä sosiaalisia tapahtumia ja suonut aikaa sellaisille metsä/teehetkille. Se on ihanaa.
ReplyDeleteMuakin pelottaa eriarvoistuminen kun historia osoittaa jo selvästi ettei se kannata, ja toivon että se muistettaisi. Mutta onneksi ollaan täällä turvassa eikä sodan ja nälän keskellä... tsemppiä sinne jonnekin!
Passenger - Life's for the living
ReplyDeleteKannattaa tsekata yllä olevan kappaleen sanat, tuli heti mieleen kirjotuksestasi!
Jaha, piti kirjoittaa kommentti uudestaan kun kone päätti itse käynnistää itsensä. Mihkäs jäinkään..
ReplyDeleteMinusta on rohkeaa, että uskaltaa myös sanoa, milloin ei mene ihan niin hyvin kuin itse toivoo. Tiedän tasan tuon oravanpyörä tunteen. Ahdistaa moinen, eikä niskaan hönkiminen siitä, että jotain oikeasti nyt pitäisi saada aikaiseksi auta asiaa. Masentaa ajatus, että pitäisi olla sellaisessa työssä josta ei hitustakaan nauti. Ja missä välissä sitä kerkeää elämään ja nauttimaan elämästä kun viikonloput ja lomat menee palautumisessa taas työkykyiseksi? Kaipa siinä on se, että itse haluaisi olla vapaa, mutta ns. "aikuisten maailma" rajoittaa, koska joitain asioita on vain pakko tehdä. Kannattaa kuitenkin miettiä, että mitä sitä ihan oikeasti haluaa ja millä jutuilla sen voisi saavuttaa. Olen tosi itse tässä yrittänyt miettiä mitä haluaisin tehdä "isona", mutta ideat tuntuvat kaatuvan siihen, ettei niillä haluamillani aloilla ole töitä. Jatkan pohtimisia.
Luen myös tälläisiä postauksia mielelläni, mutta harmittaa vain kovasti, etten voi auttaa tässä asiassa muuten kuin tarjoamalla sympatiaa. Toisaalta myös lohduttaa tosi paljon, etten ole tämän asian kanssa yksin ;_;. Toivottavasti suunta alkaa tuntua paremmalta, mutta kannattaa muistaa, että mikään ei ole kiveen kirjoitettua. Mikään ammatti tai homma ei ole sellainen etteikö sitä voisi jossain kohtaa vaihtaa ja suunnitelmia voi aina muuttaa jos tuntuu, että jokin juttu ei olekaan nyt se, mitä haluaa. Minusta on kiva, että kirjoittelet keijukaisista ja saduista ja röyhelöistä. Näihin tummemman aiheisiin juttuihin voi yleensä samaistua (en sitten tiedä onko se hyvä vai huono juttu, mutta vertaistuki!).
Mielenkiinnolla luin tekstin, todella hyvä postaus vaikka vähän surullisempi olikin. Nykyään tosiaan tuntuu olevan monilla niin kiire, ettei ehdi välttämättä kaverin kanssa kahvikupillisellakaan pyörähtää ja varsikin viime vuosi oli uskomattoman kiireinen itselläkin. Miulla on ehkä tulossa yksi postaus, jossa kerron vähän tarkemmin näistä kuvioista, mutta en vielä ole satavarma julkaisusta. Jännittää. :) Joka tapauksessa itsestäni on tuntunut mahtavalta, kun on tänä vuonna saanut panostaa ystävyyssuhteisiin, on tavannut monia ihmisiä ja viettänyt aikaa lapsen kanssa.
ReplyDeleteTsemppiä siulle todella paljon, mie pidän peukkuja et kaikki järjestyy ja saatte ikioman kodin mahdollisimman pian! <3
I really hope that everything goes better for you! It's so important to appreciate the little things in life and to take time to relax, but I understand that it can be super hard sometimes ♥
ReplyDeleteAmy xx
Little Moon Dragon
Harmi että sinulla menee noin :( itsekin aikoinaan olin työttömänä parisen vuotta vaikka yritin töitä kokoajan hakea. Lopulta kuitenkin sain töitä..Siivousalalta..eli ei mitään kovin hyvää palkkaa kyllä saanut kun ei tunteja paljon kertynyt. Toimeen silti tulin. Jätin kuitenki sen firman ja siirryin toiselle siivousfirmalle. Kaksi vuotta olen nyt samassa paikassa ollut. Palkka noussut ihan ok tasolle, mutta se että vapaata ei juuri ole varsinkaan kesäaikaan ja se ole oikein kiva juttu. Sitä raataa niska LimaSSa ja palkka juoksee mut siinä töissä se kesä sitten meneekin..Samalla toiset pitää hauskaa..ei sekään elämää ole. Toivottavasti saisin jotain muita töitä.
ReplyDelete*jaksuhalirutistus* Aikuisena tosiaa on välillä ihan perseestä. Joo, on kiva kun on "vapaa" ja saa tehdä mitä haluaa mutta tämähän tietty vaatii rahaa ja jos haluat saada rahaa niin väännät sitten niska limassa töitä eikä se raha siltikään riitä, eikä aika kun se menee siellä töissä -.- Kaikki on nykyään ihan järkyttävän kallista ja itsekin vaikka työpaikka on, joutuu kyllä välillä vyötä kiristämään kun koko ajan asumisen tms. hinta nousee, palkka ei nouse ja tunnit vaan vähenee. joskus joutunut oikeasti miettimään että mikä järki on käydä töissä kun liiton päivärähalla sais käteen samanverran jos ei välillä jopa enemän :/ Meillä on just tuo että kesät ollaan töissä kiinni, tulee enemän joo rahaa mutta just mihinkään et pääse. Talvella taas tunnit tippuu ja kituutellaan. Tosi perseestä ja syö kyllä naista :/
ReplyDeleteWow, I feel like you put into words exactly what's going on for me right now. Though I have a part-time job, I'm only scheduled once a week and barely able to pay my bills. I don't even get to buy much anymore. So i'm selling a lot of my stuff from Lolita >< I'm trying to move out so bad because me and my bf are about 3,000 miles separated :( I keep praying and trying that things will get better but it's difficult. I hope that for the both of us, Life will smile on us kindly and give us a break. <3
ReplyDeleteKieli~<3