Tuesday, June 24, 2014

Tuntuu paskalta - avautumista..



Moikka
Mulla ei ole ollut kovin hyvä fiilis pitkään aikaan tai no ainakaan täysin ja pääin nyt vähän avautua tänne. Jos ei kiinnosta, tän voi skipata ja kurkkia sitten uusi asu- ja tapahtumapostauksia.

Heya
I haven't been feeling very good for a long time or at least not completely and decided to open up here a bit. If you are not interested, you can skip this and come visit when there are new outfit- and event posts.
..on the othre hand, I'm writing so much, that really don't wanna start translating. If there's someone interested, I can do it though.


Tää nyt on tämmöistä itsesääli-mörinää ja valitusta, mutta kai sitä ihminen saa joskus murmuttaa olostaan.
Tuntunut siltä, kuin olisi melkeimpä hukannut itsensä. Ei ole voimissaan, kauhea stressi ja niskaan kaadetaan niin paljon sontaa, ettei sitä millään voi yksi ihminen jaksaa ottaa vastaan. Kun on jo muutenkin paska olo, jokainen vastoinkäyminen tuntuu lähes ylitsepääsemättömältä (masennuksen kokeneet tietää tän erittäin hyvin). Etenkin äitinä ollessa ei saisi sanoa, ettei jaksa tai on väsynyt, etenkin nykyään, kun lastensuojelu tässä yhteiskunnassa on ihan älytöntä rahabisnestä. Et saa tehdä yhtään virhettä tai on uhkana, että pian joku tulee hakemaan lapsesi pois.

En ajatellut tulevani äidiksi silloin kun tulin, ehkä vasta tässä iässä mitä nyt olen, mutta olin aiemmin tehnyt jo pari aborttia ja päätin etten uutta tee. Poikaystävä ei nyt ihan reagoinut toivotulla tavalla ja loppujen lopuksi syytti mua kaikesta mikä hänen elämässään oli pilalla. Ei siis olla missään tekemisissä oltu alkuraskauden jälkeen.
Tiesin yksinhuoltajuuden olevan rankkaa, tunsin ja tiesin myös monia yh-äitejä, jotka kävivät bilettämässä ja reissuissa ilman lasta ja elivät paljon omaa elämää lapsi hoidossa. Ajattelin että noinhan minäkin sitten, no miten kävi, ei todellakaan niin kuin kuvittelin. Kaikki kaverit oikeastaan hylkäsi, kun ei voinutkaan lähteä kaljalle tai muutenkaan elää aiempaan tapaan elämääni. Mitäs tässä laskin jossain kohtaa, niin kolmeen vuoteen olen ollut viettämässä iltaa ehkä sen kolme neljä kertaa. Ensimmäistä kertaa pääsin oleman hetken yksin kun lapsi oli yli vuoden vanha.

Rakastan tytärtäni yli kaiken ja en vaihtaisi äitiyttä mihinkään, mutta.. Ei äidin kuulu olla pelkkä kotiorja ilman mitään omaa elämää. Välillä tuntuu, kuin olisi äitiyteen kadottanut itsensä "äiti pesee pyykkiä", "äiti laittaa ruokaa", "äiti tuo paperia", "äiti hakee sulle yövaatteet", "odota kun äiti laittaa turvavyön", "äiti siivoo katuneet maidot" jnejne. Päivässä ehtii tosi vähän muita juttuja, kun on niin paljon äiti-hommia. Ollaan tytön kanssa aina kahdestaas, joka päivä ja joka yö, onneksi saa joskus sentään hoitoon, niin pääsee näitä pakollisia sosiaalisia tapahtumia käymään. Siihen se sosiaalinen elämä jääkin, ellei lasketa nettiä.

Haluaisin joskus olla vapaa! Se on sellainen juttu, mikä on mulle todella tärkeää. On iso auktoriteettiongelma ja kaikki rajoitteet tappaa mua sisäisesti. Näen punaista aina kun "pitää" tehdä jotain tai miten se "pitää" tehdä tai miten jonkun "pitää" olla ennen kuin voi tehdä jotain. Olen tätä sanaa kuullut paljon äidiltä ja muutenkin kasvanut ylisuojelevan, syyllistävän ja kontrolloivan vanhemman kanssa, mikä on vaikuttanut paljon itsetuntoon ja käyttäytymiseen. Lukenut aiheesta paljon artikkeleita hiljattain ja on selventänyt mistä monet ongelmat johtuu. Yksi asia minkä on huomannut tälleen vanhempana, on se, kuinka oman äidin äänestä tulee se oman pään sisäinen ääni. Mitä vaan mietin tai teen vaikka jonkun päätöksen, kuulen päässäni mitä äiti siihen sanoisi ja se latistaa heti. Pitkään oli jossain kohtaa paremmin, kun isä vielä eli ja vahemmat asuivat hieman kauempana, sain omaa rauhaa, mutta isän kuoltua ja tultuani raskaaksi, ollaan oltu äidin kanssa liian läheisiä ja siihen tulilinjalle ei halua kukaan tulla. Aiemmassa kodissa asuessa meni iso tie talon vierestä ja oli kyllä monesti sellainen olo, että prkl juoksen tonne rekan alle.. -___- No en oikeasti, mutta välillä olisi tehnyt mieli.




Oon tuntenu itteni tosi huonoksi ja rumaksi jne.. On jotenkin vertaillut itseään muihin ja jos joku muu on upea, niin itse on paska. Muilla menee hyvin, itsellä paskasti, Jollekin käy jotain hyvä, itselle paskaa. En sinänsä ole kateellinen, mutta joskus toivoisi määrättyjä asioita myös omaan elämään. Tässä taas huomannu sen, kuinka paska mäihä itsellä on. Tiedättekö sellaisen tyypin leffoissa ja sarjoissa, jolle käy aina kaikkea noloa ja hassua ja menee pieleen? Niissähän siitä on tehty komediaa, mutta mulle oikeasti käy niin!
Pelkään vielä kaikenlisäksi noloja tilanteita ja vältän niitä (sosiaalisesti estynyt / välttelevä persoonallisuus). Olen hyvin herkkä kritiikille, tosin nykyään osaan siltä myös suojata itseäni ajoittain, ja kouluajoilta on jäynyt pahoja kiusaamistraumoja. Muutenkin on niin paljon kokemuksia, kuinka ihmiset kääntyy sua vastaan tai kääntää selkänsä. Ala-asteen lopussa yksi tyttö käänsi valheillaan kaikki mua vastaan ja mua on pilkattu tilanteissa, missä olen tehnyt jotain väärin tai en ole tiennyt jotain. Pelkään sellaista ihan kamalasti ja vältän kaikin keinoin. En myöskään halua laittaa ketään muuta sellaiseen tilanteeseen ja en esim. tenttaa ihmiseltä jotain asiaa, jos hän näyttää siltä, ettei tiedä sitä. Sitten sillain ovelasti lauseeseen liitän asiaa, että hän saa tietää ja ei tunne itseään tyhmäksi.

"Since he was small, had no luck at all, nothing came easy to him."
-Queen

Mulla on ollu usein sellasia kavereita, joilla on paljon enemmän kuin mulla, etenkin niiden perheet on ollu varakkaampia. Paljon on tullu vierestä katsottua kun muut ostelee, käy syömässä, käy matkoilla, pystyy tekeen kaikenlaista, kun itse ei voi. Kyllä se vähän kaivertaa. Erityisesti se, kun itse joutuu näkemään paljon vaivaa ihan minkä tahansa eteen, tuntuu että kaikki on omalla kohdalla ihan oikeasti tehty erityisen hankalaksi, niin sitten saa nähdä vierestä ku muut vetää ihan kevyesti samat jutut kuin itsestään. Muistan kun exän kanssa pelattiin aionia ja keräsin tosi vaivalla rahaa ja tein paljon hommia sen eteen, niin eiköhän tää jäbä sit saanu jonku itemin, jonka arvo oli saman verran ku mulla oli rahaa. Eli tosta noin vaan..mulle tuli niiiin paha mieli, vaikka voi vaikuttaa tosi tyhmältä asialta.

Vähän samaa on toistunu sosiaalisessa mediassa, tyyliin joku perustaa blogin tai fb-sivun ja niillä on ihan heittämällä seuraajia/lukijoita, kun ite on jälleen tehny tosi paljon hommaa sen eteen, että on edes jotain. Muutenkin kun on vähän huonompi fiilis, niin some aiheuttaa välillä paineita ja nihkeetä fiilistä. Pitäis olla koko ajan kaikessa mukana, tosi aktiivinen, tykkäillä jutuista, kommentoida jne, heti jos vähän jää taustalle, niin on ulkopuolinen. Se on taas yksi traumaattinen ja hyvin hyvin ahdistava asia, ulkopuolisuus. Ei mua haittaa olla siis yksin, rakastan olla itsekseni ja tarvitsen sitä, olenhan introvertti..mutta jos tunnen oloni ulkopuoliseksi, se on jotain aivan hirveää. Sitä on tapahtunut tässä välillä ihan porukassa ollessa, yhdissä juhlissa olin liittymässä ihmisten keskusteluihin ja mulle käännettiin selkää tai kukaan ei ole kuulevinaan mitään mitä sanon. Olen näkymätön.
On myös usein käynyt niin, että jos tutustun johonkin uuteen porukkaan ja myöhemmin vien sinne jonkun muun mukanani, niin kohta se toinen on korvannu mut ja olen ulkopuolella. Tunnen myös jääväni sivuun, jos porukassa on toinen samanlainen henkilö kuin minä, mutta parempi. Annas kun selitän.. Ihmisillä on aina tilanteessa ja paikassa oma roolinsa, porukassa hengaillessa on jokaisella oma rooli ja ns. asema. Jos on joku toinen, joka on tavallaan samassa roolissa kuin minä, mutta tekee sen isommin ja paremmin ja niin edespäin, tuntuu että jään sivuun ja ulkopuolelle. Usein silloin vedän ison suojamuurin ympärille ja joskus luovutan, koska tuntuu pahalta taistella paikasta, jossa jää jatkuvasti toiseksi. 

Läheisiä kavereita mulla ei oikeastaan ole, pinnallisia tuttuja, joita näkee miiteissä ja tapahtumissa. On vaikea luottaa kehenkään tai luoda syvempää suhdetta, koska kaikki on aina pettänyt tavalla tai toisella, käyttänyt kertomia juttuja itseä vastaan tai muuta ikävää. Ennen hengasin melkeimpä jäbien kanssa, koska niiden kanssa tuli paremmin toimeen. Nyt on onneks tutustunu myös sopivan reteisiin lolitoihin, keitä on mukava nähdä.

Ärsyttää ja olen itselleni kriittinen (niin kuin yleensäkin liikaa) siitä, etten osaa olla rennosti ihmisten kanssa. Pinnalle on tullut sellainen kuori, joka on tasapaksu möllykkä, en osaa reagoida normaalisti ja olla täysin oma itseni, kun päässä liikkuu ne "pitää" jutut. Olen ansassa, vankilassa kuoren sisällä. Haluaisin olla vapaa! Jälkeenpäin piiskaan itseäni tilanteista, mitä olisi pitänyt tehdä ja sanoa tai toimia. Useamman vuoden on ollut omanlainen jännitys ja pingottuneisuus ihmisten kanssa ollessa. Tällöin oli ongelmia exäni kanssa, paljon ahdistusta, raskaus, isän itsemurha..ei ole siitä koskaan täysin rentoutunut ja palautunut. Ei ole ollut aikaa olla itsekseen, olla oma itsensä, tehdä juttuja mitä haluaa ja millon haluaa.

Ei ole kiva kun stressaa koko ajan, mielen päällä on vaikka mitä huolia ja murheita ja miljoonan kilsan pituinen to do-list. Mun tarvii ihan oikeasti laittaa ylös asioita mitä pitää tehdä tai unohdan ja pelkään että unohda, siksi pitää koko ajan käydä myös tehtäviä juttuja mielessä läpi.
Huonosti olevat asiat painaa mieltä, kuten asunto, jota pitäisi taaas vaihtaa. Tossa muutama vuosi sitten oli syksyn aikana neljä muuttoa, koska aina oli jotain niin pahasti vialla asunnossa tai naapuriessa, esim. yksi oli umpihomeessa ja yhdessä alkoi naapuri ahdistelemaan ja uhkailemaan. Meillä on tosi kylmä asunto ja palellaan koko ajan. Asunto hohkaa kylmää, varmaankin täysin paskasti rakennettu. Sairastetaan koko ajan ja jopa 28-asteen helteellä on tarvinnut yöllä pitää sähköpatteria päällä. Olen puoli vuotta nukkunut muutaman sentin paksuisella vaahtomuovipatjalla tytön huoneen lattialla, koska voidaan siellä sitten pitää patteria päällä, ei ole varaa lämmittää kahta huonetta. Vuokrakämpät on vaan niin järkyn kalliita.

Lapsuudenkin asuin huonossa asunnossa, terveyden kannalta. Olohuoneen lattia oli täysin homeessa maton alla missä konttasin ja kerrostalossa pöllytettiin asbestia suojapukusiten miesten voimin kertomatta asukkaille. Eihän asukkailla mitään suojaa ollut. Lapsuuden olin homeisessa päiväkodissa, joka on purettu pois, ja homeisessa ala-asteessa, mikä ei ole enää koulukäytössä. Olen altistunut niin pahasti homeelle, että siitä on tullut kasa terveyshaittoja. Tämänkin jälkeen on ollut kylmiä ja homeisia asuntoja. Olen kärsinyt 15vuotta kroonisesta poskiontelotulehduksesta ja migreeneistä. Mulla on niveltulehduksia jatkuvasti, kipuja joka päivä ja särkee niin pirusti täällä kylmässä kämpässä. Synnytyksen jälkeen meinasin kuolla, lyhyesti kerrottuna olin hyvin harvinainen tapaus, lähti kahden ihmisen verran verta kehosta, keuhkot meni lyttyyn ja täynnä nestettä, sydän tilttasi ja keho pumpattiin täyteen vaikka mitä, että pysyi hengissä. Turposin järkyttävästi ja jouduin olemaan teholla ja sydänosastolla viikon makuuasennossa, en pystynyt edes istumaan. Syytä lääkärit eivät tienneet. Tästä hommasta ei ole yleiskunto palautunut ollenkaan. Mulla on sydämen rytmihäiriö ja selkärangassa pari hemmetin kipeetä nikamaa, mihin meni epäonnistuneet epiduraali puudutukset. Muutakin on, mutta ei ole tutkittu tarpeeksi. Jatkuvasti on heikko olo ja tarvitsee lepoa parin tunnin kaupunkireissun jälkeen. Menen helposti kalpeaksi ja sydän muljuilee, eikä veri kierrä kunnolla. En voi olla innostunut tai muutoin kiihtynyt, koska tulee todella huono olo.

Oon aiemmin puhunu mun mässäilyongelmasta, mutta en ole kertonut että se on ahmimishäiriötä (tosin diagnosoimaton). Olen tiennyt sen monta vuotta ja tää ongelma on ainakin vuosikymmenen mua häirinnyt. Taas on noidankehä iskenyt; stressaa -> syön -> tulee läskiä -> stressaan -> syön taas ja siitä se soppa syntyy. 
Olen tunnesyöjä, julhin syömällä, palkitsen syömällä, syön suruun ja keksin aina tekosyyn siihen, että on lupa herkutella. Herkuilla tarkoitan sipsejä, popcornia, ranskalaisia, pizzaa, suklaata, keksejä, karkkeja, jäätelöä, leivonnaisia, kaikkea epäterveellsitä naposteltavaa. Syön kun en ole nälkäinen, syön "jälkiruoan" jokaisen aterian ja välipalan jälkeen ja se jälkkäri on paljon enemmän, tunnen syyllisyyttä syönnin jälkeen, odotan innolla hetkiä kun pääsen yksin syömään, suunnittelen näitä ahmimishetkiä, syön kuitenkin kohtuudella muiden seurassa, himoitsen herkkuja etenkin iltaisin, mutta syön silti pitkin päivää, syön paetakseni huolia ja stressiä.. Saan tätä aina enemmän ja vähemmän kuriin. Nyt ahdistaa kovin, kun on ihan oikeasti pursuuntunut rasvasoluja ja paljon! En tunne kehoa omakseni ja siinä ei ole mukava olla, inhotan itseäni. Törkin ja puristelen ja heiluttelen löllöjä ja syyllistän itseäni. Sitten taas kun haluan mässäillä, sanon itselleni, että olenhan niin pieni että voin syödä. Aina voin vähän maistaa, jos nyt ihan vähän ja pikkaisen vielä, ei se haittaa. Näen siis itseni hyvin vaihtelevasti, välillä hoikkana ja välillä hirveänä ihrapallona. Nyt syöminen on näkynyt jo kuvissa jonkin aikaa ja se ahdistaa. Oon kattonu kaikkia ylipainoisten ohjelmia ja mulla on hyvin samanlainen suhtautuminen ruokaan, kuin 200-300-kiloisilla. Pelottavaa.
Ei pienessä lihomisessa mitään vikaa, mutta meitsi ei liho ollenkaan sopusuhtaisesti ja näytän sitten ihan kauhealta möllykältä!

Rahakin ahdistaa taas tai no köyhällä se ahdistaa aina. Suomessa köyhyys on hyvin erilaista, se ei aina välttämättä näy kunnolla päällepäin. Siitä voisi höpistä toisen samanlaisen mokoman, mutta ehkä joskus toiste.

Tää paska fiilis ja stressilasti niskassa, on bloggaaminenkin vähän junnannut. Vaikka on postaillu, ehkä joku on huomannutkin, ettei ole ihan täysin fiiliksellä mukana, en kuitenkaan aio pitää mitään eriytistä taukoa, mutta tää ehkä selventää vähän viimeaikaista postailuvähyyttä.

Nyt loppuu puhti ja tulee väsy. Se siitä. Lähden torstaina Helsinkiin viikoksi, siihen uppoaa kaikki mun säästörahat, mutta toivottavasti mun ensimmäinen "loma" sitten..öö..kuinkakohan moneen vuoteen ois tosi kiva. Ahdistaa jo pari juttua etukäteen, mutta odotan myös innolla jotain muita kivoja asioita. :)


❤~ Saija Sasetar


29 comments:

  1. toi ahmimishäiriö on valitettavasti tuttu juttu täälläkin, nyt tosin alkaa pikku hiljaa helpottamaan ku hain siihen ammattiapua. ihan hirmuisesti voimia sulle, kaunis, älä koskaan anna periksi <3

    ReplyDelete
  2. Voih... Tosi kurja kuulla. Ja toisaalta samalla olen hirveän onnellinen, että avasit tuntemuksiasi. Usein juuri tällainen aitous on se, mikä ainakin itseäni kiinnostaa ja arvostan ihan hulluna sitä, että kykenit kirjoittamaan asiasta. Entistä enemmän arvostan sitä, että pääsit syntymäpäivilleni, vaikka järjesteleminen ei varmasti ollut ihan yksinkertaista. <3 Kiitos siitä!

    Some. Voi luoja. Minua pelottaa, mitä tapahtuu nyt, kun se on minulle työtä. Eilen metroon astuessani, kun viisi privaikkunaa plingasivat yhtä aikaa vaatien huomiointia, pääni oli räjähtää. Huh! Some asettaa paineita. Siksi joskus on todella hyvä sulkea se ihan totaalisesti ja keskittyä vähemmän kilpailuasetelmaa luoviin hetkiin. Sitten jaksaa taas palata sinne. :)

    Tunnistan myös tuon, että on paljon pintatuttavia. Minun on ollut aina hirveän vaikea päästää ihmisiä lähelle: se on vasta viime vuosien juttu. Itse asiassa vasta vappuna opin, mitä ystävyys todella tarkoittaa.

    Ehkä muistettavan arvoista on, että elämäsi ei tule olemaan tuollaista ikuisesti. Tämä on raskaampi ja kurjempi vaihe, jossa useampi asia on päällekäin luomassa pimeää massaa harteillesi, mutta yksi kerrallaan ne siitä ratkeavat. Osa hitaasti hiljalleen, mutta osaan saattaa tulla yllättäviäkin ratkaisuja nopeasti.

    Voimia, kaunokainen. Olet ihan mielettömän upea nainen ja todellakin olet ansainnut jokaisen hyvän sanan tässä maailmassa. Sytytän vaaleansinisen kynttilän alttarilleni jaksamisellesi. <3

    ReplyDelete
  3. Surullista lukee et sul menee huonosti :( Ymmärrän ton äitiysjutun tosi hyvin, itellähän ei kersoja ole mutta näin kuusihenkisen perheen esikoisena tiedän mitä vastuu on, ja kun sitä ei pääse pakenemaan. Yksinhuoltajana vielä tuplasti rankempaa kun ei ole sitä toista osapuolta jolle sanoa että tänäänpä sinä vahdit lasta, minä lähden viihteelle.

    Tuo ahmintaongelma on aika vaikea uskoa susta, koska et oo iso ollenkaa, vaan päinvastoin, tosi hoikka :o Mut itelläki näin anoreksian jälkeen on tullu ihme mässäilyä, perustelen itelleni sen sillä että "mun täytyykin saada painoa lisää, ei se haittaa jos syön koko kakun yksin", vaikka totuus on se että kyllä se haittaa. Pelottaa että menen vain ääripäästä toiseen :( Tsemppiä sulle kaiken kanssa, ja ei se herkuttelu pahasta ole. Et tosiaan näytä lihavalle/lihoneelle, päinvastoin!

    ReplyDelete
  4. I would love to read the translation of it!
    Even though it seems like you have a hard time now whatever it may be do not give up :)
    Better times will surely come to you!<3

    ReplyDelete
  5. voimia ja todella paljon arvostusta että kirjoitat tämän itsenäsi sensuroimattomasti kaikillle, älä tunne pahaa oloa sillä olet juuri todella kaunis ja sellainen itsesi mikä sinun pitää olla. Älä peilaa itseäsi lukujen kautta joita saat facebookissa tai muussa sillä kaikki on suurempaa kuin mitä se voi ikinä antaa. Voimaa poluillesi ja matkoillesi, toivottavasti löydät itsesi ja voimasi. Kiitos että kirjoitat sen mitä olet se vaatii rohkeutta.

    ReplyDelete
  6. Oivoivoi,käy sääliksi sua! Toivottavasti asiat paranee sulla :(

    Mulla itselläni on myös tosi huono tuuri. Joskus tuntuu vaan siltä että kaikki asiat kaatuu päälle. Kaikki muut vaikuttaa aina niin onnelliselta ja itsellä kaikki menee huonosti.

    Mulla tuli myös lievästi huono olo kun luin noista sydänvaivoista yms. yms. Itse en haluis ikinä synnyttää. Se on asia joka pelottaa mua hirveesti,ja myös näen sen vastenmielisenä tilanteena. Joo,ei se välttämättä aina johda tauteihin ja vaivoihin,mutta en haluais ottaa sitä riskiä. :/

    ReplyDelete
  7. I have tried to translate, being a mother has been difficult for me too (21 years) now I have 32, so I understand, despite being from different cultures, I understand you when you talk about poverty, and other things, I know I can not judge about how you feel when eating that way, because the feelings are so own one; Yet you look someone successful, beautiful, and a virtue (you said stop to abortion) and were brave; and yet you're being brave with your life, even though you feel bad, you try to fight above all these things, I hope you feel better little by little, and Where you see a doctor for your nutrition does not get worse, take care much , blessings and kisses for you :)

    ReplyDelete
  8. Toivottavasti asiat kääntyis paremmin päin~ Sä olet yksi ainoista ihmisistä jotka on inspannu mua todella paljon ja saanut postauksillas mut usein hyvälle tuulelle. Nyt haluisin tehdä saman sulle, jotenkin autta, mutten tiedä miten. Toivon siis todella paljon voimia sulle. Ja arvostus aivan huipussaan, että avauduit tänne.
    Voimia niin mahottomasti <3

    ReplyDelete
  9. (Anteeksi jos tää tulee kahdesti, kännykkä vammaa)
    Mut oot hirveän rohkea kun puhut tästä ja hyvä että avauduit, koska se toivottavasti auttaa. Taakkaa ei jaksa kantaa yksin.

    Hirveän iso halirutistus sinulle. On ollu tosi ihanaa että ollaan tutustuttu ja siun kanssa on mukava viettää aikaa, odotan aina et milloin nähdään :)
    Hirveästi tsemppiä, haleja, voimaa!!

    ReplyDelete
  10. Paljon tuttuja tunteita :/ Voimia kaunokainen ♥

    ReplyDelete
  11. Ah, tuntuupas hassulta omalla tavallaan lukea sinulta tällaista. Voin samaistua moneen kohtaan itse ja lukiessani täsä, silmieni edessä vilisi omia muistoja samanlaisista tapahtumista. Tuntuu pahalta, mutta samalla myös helpottavalta, koska ei ole yksin kokenut tuollaisia. Ja sitten taas ahdistaa, koska ei ole se ainut ihminen maailmassa joka tuota on kokenut.

    Kun UG kisassa Vaasassa tavattiin ekaa kertaa, vaikutit ihan todella mielenkiintoiselta persoonalta. En vaan uskaltanut tulla juttelemaan, koska olit se parempi, kauniimpi (lisää haluamasi määrä adjektiiveja) ja uskoin, että ei meillä ole mitään puhuttavaa. En sitten koskaan uskaltanut oikeasti tulla juttelemaan.

    Jaksamisia sinne suuntaan, jos koskaan voin jotenkin auttaa, niin älä pelkää ottaa yhteyttä (: Voisin muuten ottaa vaikka tytärtäsi hoitoon, mutta asun ikävä kyllä väärässä kaupungissa.
    Mutta jos joskus haluat kaupunkivierailua Jyväskylään tehdä, majoituspaikka on taattu (:

    ReplyDelete
  12. Samaistuin todella moneen kohtaan tekstissäsi. Joskus elämään tuntuu tulevan niin paljon asioita, lähinnä velvoitteita eli niitä "pitää"-asioita, jotka saavat unohtamaan, kuka olen itse ja mitä haluan. Ulkopuoliseksi jääminen on myös tuttua. Joskus olen ollut paljonkin muiden ihmisten seurassa, mutta jotenkin tunnen oloni aina yksinäiseksi. Nykyään erakoidun suurimman osan ajasta, mikä ei sekään ole mukavaa tai hyväksi, mutta tavallaan turvallisempaa. Oikeastaan suurin ero itsessäni ja kirjoittamassasi on varmaan se, ettei minulla ole lasta. Isän kuolema ja exäongelmatkin löytyy.
    On kuitenkin todella ikävä kuulla, että jollain on lähes täysin samanlaisia tuntemuksia kuin itselläni, kun tiedän miten kamalaa tämä osaa olla. Olen aina blogiasi lukiessani miettinyt, kuinka kivan omanlainen tyyli sinulla on ja kuinka hyvin saat sovitettua lapsen elämäsi muihin menoihin, tai toisinpäin, kuitenkin niin että ehdit silti tehdä asioita ja vähän toteuttaa itseäsi. En olisi arvannut, että painit tällaisten ongelmien kanssa. Hyvä silti että avauduit asiasta, ainakin jos se helpottaa edes vähän eikä tuo lisää ahdistusta. Haluaisin auttaa sinua jos osaisin, mutta voin kai vain kirjoittaa tämän kommentin ja yrittää kannustaa sinua eteenpäin. Läheisiä ja luotettavia ystäviä on vaikea löytää ja pinnallisten kavereiden tai tuttujen kanssa oleminen on joskus jopa turhauttavaa (varsinkin ystävien menetyksen jälkeen), mutta erakoituminen ei ole ainakaan sen parempaa loppujen lopuksi. Meinaan itse usein unohtaa, että näistä pinnallisista tuttavista on joskus tullut ystäviä ja etten varmasti ole ainut, jolla on välillä yksinäinen ja eristäytyvä olo. Olen kehittänyt itselleni sellaisen sosiaalisten tilanteiden kammon, etten enää vapaaehtoisesti halua mennä tuntemattomien pariin, vaikka ennen rakastin ihmisiin tutustumista. Tai jos menen ihmisten pariin ja tapaan kivoja tyyppejä, en uskalla pitää heihin yhteyttä siinä pelossa, että käy taas huonosti. Siksi en edes voi saada ystäviä tällä hetkellä ja syntyy ulkopuolisuuden noidankehä.
    Tällä yritän kai sanoa, että vaikka ihmisten kanssa oleminen ei tunnu rennolta, kannattaa mieluummin yrittää kuin päätyä ainakaan kovin pitkäksi aikaa tähän pisteeseen missä itse olen. Ihmisten vilpittömyyteen on vaikea luottaa kun joutuu petetyksi useasti, mutta kokemani mukaan suurin osa ihmisistä tarkoittaa hyvää. Joskus vain törmää tavallista enemmän niihin selkäänpuukottajiin ja muista hyötyjiin, mutta heidän tarkoituksensahan on vetää muutkin alas omalle tasolleen. Olisi harmillista antaa heidän voittaa luovuttamalla. En itsekään ole luovuttanut vielä, yritän vain kerätä itseni ikävien tapahtumien jälkeen ennen kuin menen taas tuonne ihmisten ilmoille ja koitan jatkaa elämääni. Tällä kertaa tosin yritän tarkemmin katsoa kehen tutustun, etten vedä taas puoleeni niitä huonoja tyyppejä.
    Toivottavasti sinulle alkaa pian tapahtua hyviä asioita ilman ainaista vaivannäköä sen eteen. Ymmärrän kuinka väsyttävää on katsella kun muut saavat kaikenlaista tekemättä juuri mitään ja itsellä menee huonosti. Silloin on vaikea olla positiivinen, vaikka sitä väitetään, että oikealla asenteella asiat alkavat rullata.
    Kommentistani tuli aika sekava enkä enää muista mitä kaikkea kirjoitin, mutta joka tapauksessa toivon sinulle paljon voimia ja jaksamista. ❤

    ReplyDelete
  13. Kyllä välillä saa olla paha olo, se pitää elää läpi ja sen jälkeen voi jo näyttää toiselta :) Toivottavasti paremmat ajat ovat jo lähellä!

    ReplyDelete
  14. Tsemppiä. Aurinko paistaa lopulta risukasaankin ♥

    ReplyDelete
  15. Voimia ihana, ihailen sua valtavasti kun uskallat avautua tällaisesta asiasta!

    ReplyDelete
  16. Voih :(
    Samaistuin minä myös moneen kohtaan tuossa sinun tekstissä, mutta erityisesti tuohon ulkopuoliseksi jäämiseen. Olen aina ollut niin uppo-outo, että kukaan ei ole halunnut mun kanssa hengailla ja varsinkin nyt myöhemmin kun en juo alkoholia enkä käy pilettämässä niin muut pitää mua ihan friikkinä, minkä takia mulla ei ole ollut "oikeaa" ystävää n. 2 vuoteen (ja se viimeisinkin ystävyys oli ihan kamalaa ja päinperseistä, eli OIKEAA ystävää ei ole ollut 4 vuoteen..). Puhun lähinnä äipälle. Olen tottunut jo olemaan yksin mutta silti.. :(
    Olen tosi pahoillani että sulla on paha olla, ja olen huolissani susta koska ollaanhan me tavallaan kavereita. Toivon että asiat alkaa sulla parantua, mutta voimia sinne <3 Olisin niin halunnut tulla sua moikkaamaan Helsinkiin mutta mulla ei ole yhtään rahaa, tässä toinen suomen talouden uhri >.<
    Toivottavasti nähtäisiin kuitenkin pian, ja....Voimia ja...Niin... :) Älä huoli <3

    ReplyDelete
  17. Luin tämän postauksen jo aiemmin tänään eri laitteella, mutta oli pakko tulla kommentoimaan vielä! Kiitos kun avauduit asioistasi noinkin paljon, en olisi ihan heti arvannut mitä kaikkea siulla pyörii mielessä, vaikka aiemmin huomioin ettet kauheasti arjesta ole kertonut viime aikoina.

    Osittain pystyn samaistumaan tekstiisi, muun muassa "ystävä"kadon raskauden ja elämän muutoksien myötä, sosiaalisen median paineet ja ns. vapaudenkaipuun. Tosin miulla se vapaudenkaipuu iskee välillä vaan sen takia, että joutuu kyytejä järjestelemään täältä korvesta plus takaisin et pääsee näkemään ystäviä pidemmin kuin pikaisesti työpäivän jälkeen. Busseja täällä ei kauheasti kulje, eikä pyörällä pääse tällä hetkellä kulkemaan. Tämä onneks helpottuu, kunhan saan käytyä B-kortin tuon A:n lisäksi, niin pääsee sitten liikkumaan silloin kuin haluaa ja muutenkin helpommin.

    Tsemppejä ja haleja siulle todella paljon! ♥ Jos olet joskus täälläpäin käymässä, niin pitää kyllä treffata, olet mielenkiintoinen ja mukavanoloinen tyyppi. :)

    ReplyDelete
  18. Voimia sinne, enpä olisi uskonut susta kun oot ollut niin positiivinen ulkoisesti. Mutta niinhän se usein on ettei sitä kipua toisille näytetä 8( Mua oot inspiroinut tosi paljon, täältä katsottuna oot mun mielestä älyttömän vahva, kaunis, hoikka, yms! En oo käsittänyt miten jaksat päivittää blogia ja näyttää niin upealta miltä näytät vaikka oot yksinhuoltaja! Mä en saa mitään aikaiseksi vaikka mulla ei oo lastakaan 8(

    Mulla todettiin Asperger ja ADD tässä keväällä, mikä selittää paljon kaikista mun ongelmista ja reagoinneista tilanteissa ja muutenkin vaikeuksista elämässä. Oon opetellut tosi paljon olemaan sosiaalinen ja oon edennyt kyllä hyvin elämässä siltä osin, vaikka oon ihan poikki kaikkien miittipäivien jälkeen ja tarviin yksinoloa. Työttömänä ei tarvinnut niin paljon lepoa kun muuten oli päivät tyhjiä mut nyt oon ollut töissä kokoaikaisesti (8-16 joka arkipäivä) syyskuusta alkaen. Viikonloput menee siinä että makaan sohvalla enkä jaksa edes hiuksia harjata. Ja ne olis ainoita hetkiä kun mun "pitäis" päivittää blogia ja somea ja olla aktiivinen koska vaan sillon on aikaa mut mä en vaan jaksa. Saan kyllä nukuttua joten fyysisesti en oo väsynyt, se on enemmänkin sitä henkistä. Sen takia mun blogikin on ihan retuperällä ja oon miettinyt tällaisen samanlaisen postauksen tekemistä, jossa selittäisin mitä tapahtuu.

    Oot tosi rohkeakin mun mielestä kun uskallat pistää kaiken itsestäsi tälleen esiin. Oon oppinut kaikenlaista, mut oon edelleen aika huono lohduttamaan.. Toivon hirveästi jaksamista sulle, oot mahtava tyyppi ja olis tosi kiva jutella taas enemmänkin! Mä en aina muista laittaa viestiä mutta yritän nyt useammin ja laita säkin mulle♥

    Voimia!♥

    ReplyDelete
  19. Sitä niin helposti kuvittelee elämässä, ja erityisesti netissä, että toisilla menee ihan hirrrrveän hyvin ja kaikilla on jänniä kokemuksia ja hurjia bileitä ja hulluna kavereita ja paljon rahaa shoppailla mitä ikinä tahtoo. Hoksaan itsekin ajattelevani aika usein näin. Varmasti tosi moni kuvittelee sinunkin kohdallasi samaa. Mutta todellisuus ei ole sitä, ei kai kellään voi NIIN hyvin aina mennä. Kateus on yksi kurjimmista tunteista varmaankin, riittämättömyyden tunne, paineet suoriutua paremmin koska kaikki muutkin.

    Tosi hienoa että uskallat kirjoittaa tänne henkilökohtaisistakin jutuista, virtuaalihali! *rutistus*

    Itse asiassa kuvittelin, että sulla on aika paljon ystäviä. Vaikutat sellaiselta iloiselta ihmiseltä, joka houkuttelee paljon muita samanlaisia puoleensa. Mutta todellakin ymmärrän sen, kuinka hankalaa on luoda sellaisia oikeita, syvempiä ystävyyssuhteita. Miekin toivon tällä hetkellä kovasti, että uuden koulun myötä onnistuisin vihdoin saamaan uusia kavereita, vaikka minun onkin hirveän vaikea pitää yhteyttä ihmisiin ja tutustua kunnolla.

    Lohtumässäilykin on tuttua! Häpeän välillä sitä, kuinka paljon herkkuja oikein syönkään. Minun on hirveän vaikea myöntää sitä vieläkään tässä. Välillä kaikki tuntuu olevan ihan ok, eihän tämä nyt pahakaan, mutta sitten suklaatajäätelöä aaaa lisääää ja tuntuu että läheiset tuomitsisivat jos tietäisivät. Onnistun olemaan sokerimätöittä ehkä päivän, jos oikein yritän. En liho helposti, mutta vaikuttaahan se terveyteen muutenkin. Turhia kaloreita, eikä yhtään energinen olo.

    Olen aika hyvin jo päässyt vuosikausien vakavasta masennuksesta yms. yli, mutta ei tässä vielä kaikki ole niin hyvin, kuin välillä kuvittelen.

    Tuli heti tästä sinun tekstistä sellainen olo, että tahtoisin hengata sinun kanssa ja pitää pyjamabileitä ja leipoa ja hupsutella <3 Menin ihan sekaisin jo tämän kommenttini kanssa, punainen lanka katosi, mutta oikein kovasti voimia sulle, toivottavasti löydätte paremman kämpän ja asiat alkavat pikku hiljaa helpottua, palaset loksahdella paikoilleen. Käytännön asiat kyllä järjestyvät. Mielen asiat on niitä hankalampia.

    Hauskaa ja rentouttavaa ja vapauttavaa reissua ^^ <3

    ReplyDelete
  20. Tietyllä tapaa tätä oli kovin vapauttavaa lukea. Älä siis käsitä väärin, enhän sua tunnekaan tai mitään, mutta voin kyllä allekirjoittaa niin monta asiaa tosta tekstistä! Tuo ulkopuolisuuden tunne on itselleni niin tuttu ja aina läsnä, että tuntuu jollakin tavalla helpottavalta tietää, etten ole ainoa enkä ole ihan vaan hullu ja vainoharhainen. Voin myös niin allekirjoittaa tuon "miksi aina minä"-jutun, jotenkin tuntuu ettei ole onnea oikeen missään mihin ryhtyy, vaikka todellisuudessa onkin enemmän kun suurimmalla osalla tän pallon ihmisistä. Ahmimishäiriökin on ikävä seuralainen, siitä itsekin kärsin. Ja pahinta näissä on se, että oikeen mikään mitä muut ihmiset sanoo, ei helpota omaa oloa - ainakaan mulla. Mutta siitä huolimatta tahdoin kirjoittaa sulle tämän, koska musta on epäreilua, että jonkun noin kauniin ja ihananoloisen ihmisen täytyy kärsiä tosta kaikesta. Tuppaan omien ongelmieni ja huonommuudentunteideni kanssa painiessa unohtamaan, että ne ihmiset joihin itseäni vertaan, on ihan yhtä ihmisiä kun minä - ja joillakin on vielä pahempia juttuja taustallaan kun mulla. Etenkin blogimaailmassa sitä tuntee itsensä välillä niiiin mitättömäksi, kun en ole laiha ja maailman paras ompelija enkä osaa kirjoittaa yhtä hyvin kun monet muut. Unohdan aina sen, että teen tätä kyllä muille mutta eniten itselleni.

    En siis todellakaan tunne sua joten en tiedä onko korrektia kirjoittaa tätä, mutta haluan kyllä kaikesta sydämestäni toivottaa sulle voimia. Kai mä olen vähän naiivi, mutta jotenkin sitä on tottunut siihen että vaikka mitä pahaa tulisi niskaan, niin lopulta se aurinko aina nousee jostakin. Joskus se on sellainen kylmä, masentava talviaurinko, mutta sen näkeminen tuntuu niin hyvältä, pienistäkin asioista on lohtua. Ja sit kun se on kesäinen ja iso aurinko, tuntuu kaikki vaikeudet olevan taas voitettavissa. Joten älä luovuta, olet upea! <3

    ReplyDelete
  21. Tuo tunne kun kaikki vaan kaatuu niskaan on monille ja itsellenikin tuttu asia. On hyvä kirjoittaa niitä ylös ja raivotakin samalla, helpottaa yleensä aina jollain tasolla! En tunne sua hyvin vaikka ollaankin FB-kamuja mutta tahdon vaan sanoa että olet todella mahtava, voimakas ja kaunis ihminen. Elämä on täynnä haasteita ja jokainen piilottelee sitä pimeää puolta muilta ihmisiltä. Jokainen vastaantulija vaikuttaa paremmalta ja elämässään huomattavasti onnistuneemmalta mutta koskaan ei pitäisi itseään verrata muihin. Olen itsekin alkanut tajuamaan tämän vasta vähän aikaa sitten ja sen työstäminen on hankalaa mutta vaivan arvoista.

    Toivon että selviät kaikesta paskasta mitä elämä heittää niskaan ja että jaksat taistella! Olet todella fiksu, lahjakas ja upea persoona, ansaitset kaikkea hyvää!

    ReplyDelete
  22. Kuten moni muu, enpä olisi minäkään ihan heti sinusta uskonut, mitä kaikkea oot joutunut ja käyt edelleen läpi. Vaikka blogissa olisi miten positiivisuuden perikuva, niin se ei todellakaan kerro kaikkea. Taas tuli todistettua, ettei kannata verrata omaa elämäänsä liikaa kaikkeen, mitä blogeissa ja somessa tapahtuu, harvassa blogissa kun saa lukea nimenomaan tällaista postausta, millaista se aito elämä on niiden meikkien, vaatteiden ja photoshopattujen kuvien takana.
    Nostan hattua myös sille, että kaiken tuon pyörityksen keskellä jaksat vielä pitää huolta lapsesta! Mulla ei ole edes lasta, mut silti blogi on ollu hunningolla pitkän aikaa, en jaksa nähdä noin paljon vaivaa ulkonäköni tai tyylini eteen jne jne, sä teet tuon kaiken ja muutakin lapsesta huolehtimisen ohella. Ulkopuolisuuden tunteeseen osaan myös samaistua, onneksi se on pikku hiljaa helpottanut, kun on täällä uudessa maassa oppinut paremmin kielen ja saanut jonkin verran kontakteja.

    Kuten joku jo sanoikin, onneksi tuo elämänvaihe ei kestä ikuisesti, sitten kun esim. lapsi kasvaa ja pärjää yksinkin jonkin aikaa, pääsee äitikin käymään tuulettumassa ilman että tarvii aina etsiä jostain hoitopaikkaa :) Voit olla itsestäs ylpeä juuri sellaisena kuin nyt oot ja uskonkin että myös sinä oot todella monelle se vertailun kohde! Paljon voimia vaikeaan tilanteeseen ja toivottavasti asiat lähtevät lutviutumaan. ♥

    ReplyDelete
  23. En oikein keksi mitään mitä yllä olevat eivät jo ole sanoneet, mutta halusin myös silti tulla virtuaalihalaamaan ♥ Kaikkia kokemuksia sitä ihmisen elämään mahtuukin, ei ihme että tuntuu pahalta. Ihailen sitä että jaksat hymyillä, etkä ole katkeroitunut, vaikka pirun hankalaa elämä välillä onkin. Uskon kuitenkin että kaikella on tarkoituksensa! ♥

    ReplyDelete
  24. [I have no idea what this all says, but:] **HUGS** <3

    ReplyDelete
  25. Pärjäile kaunis, muista ettet ole yksin! :3

    ReplyDelete
  26. Mä olen samaa mieltä, että ei äidin kuulu olla pelkkä kotiorja. Joskus ihmetyttää sellaset äidit, jotka on sitä mieltä, että äidin paikka on olla kotona 24/7 ja jos joskus laitatkin muksun hoitoon ja lähdet viihteelle, olet automaattisesti huono äiti.

    jaksamisia :)

    ReplyDelete
  27. Heippa!

    Kirjoituksesi teki minuun vaikutuksen. Olet rohkea, kun uskallat kirjoittaa tänne omilla kasvoillasi näin avoimesti tunteistasi ja kokemuksistasi. Olen lukenut ihastuttavaa blogiasi jo jonkun aikaa, mutta en tietenkään tunne sinua. Siitä huolimatta haluaisin yrittää auttaa sinua.

    Olen itse elänyt väkivaltaisen lapsuuden ja kokenut paljon koulukiusaamista. Jossain vaiheessa minulla räjähti ja vajosin todella ahdistuneeseen tilaan, jolle ei löytynyt suoraa diaknoosia. Olen nyt toipunut lähes täysin terapian avulla. Suosittelen sellaista kaikille, myös sinulle. Keskusteleminen ja asioiden käsitteleminen psyykettä tuntevan ammattilaisen kanssa kuulostaa usein liioittelulta, mutta sitä se ei tosiaan ole, jos itsestä tuntuu pahalta. Ole rehellinen itsellesi ja tutkaile itseäsi.

    En tiedä mitä kaikkea voisin sanoa, jotta saisin sinut hakemaan apua itsellesi. Tunne on minullekin käsittämätön, sillä en juurikaan välitä tuntemattomista ihmisistä. Synnytyksesi, isäsi itsemurha, terveytesi, yh-arjen rankkuus, kiusaamistausta ja kaikki ovat jo yksinään niin rankkoja kokemuksia, että moni niistä ei selviäisi ilman apua. Olet vahva ihminen. Näen sinulla kaikki mahdollisuudet onnelliseen tulevaisuuteen, vaikka nyt on rankkaa. Jopa muutama keskustelukerta jonkun kanssa voi auttaa!

    Olkoon voima kanssasi!

    -MiTre

    ReplyDelete
  28. you have is very nice blog!!
    follow to follow?
    http://defishencia.blogspot.ru/

    ReplyDelete
  29. Voi kauheeta, liian paljon taakkaa yhdelle ihmiselle :( Voimia, toivon todella että asiat selkiintyy mahdollisimman nopeesti. <3

    ReplyDelete

Jaa ajatuksia, teidän kaikkien kommentteja on ihana lukea! ♥

Share your thoughts, I love reading all of your comments! ♥

!! NOTE: I don't do follow for follow !!